LXXVI Olipa kerran pieni ihminen vuonna 2013

Olen tässä pohdiskellut, miten voisin täällä juhlistaa uutta vuotta 2014 ja toisaalta muistaa taakse jääneitä 12 kuukautta. Vuosi sitten puin runolliseen muotoon menneen vuoden uudet merkittävät ihmissuhteeni. Myös tänä vuonna olen tutustunut aivan uskomattomiin ihmisiin, mutta teitä on niin kovin paljon eikä ole hauskaa alkaa toistaa itseään. Otan tällä kertaa siis hieman toisenlaisen lähestymistavan. Haluan muistuttaa itseäni niistä kaikista kauniista asioista, joita menneet kuukaudet toivat tullessaan. Ne hetket ovat jääneet taakse, mutta toisaalta ovat olleet osa matkaani maailmaan.

tammikuu
työtä, tuskaa, toivoa ja toivottomuutta
Tammikuu muistutti, kuinka hauras onkaan ihmisen elämä. Sitä tuntee itsensä kovin avuttomaksi kuoleman edessä. Kuolema ei katso aikaa eikä paikkaa, eikä aina ikääkään. On kuitenkin uskomatonta, kuinka mahtava voikaan olla yhteishenki, kun tällainen murhe ryhmää kohtaa. Rakkaus kantaa. Rest in peace, my friend.

helmikuu
halua, heikkoutta, hakemista
Helmikuussa etsin itseäni. Todellakin heiluin laidasta toiseen. Tiedättehän tunteen, kun kaikki on hyvin, mutta siltikin epäilet, että toisin voisi olla vielä paremmin. Taisin itkeä itseäni. Olin aika hukassa, enkä sillä hyvällä tapaa.

maaliskuu
minuutta, marssilaulua
Maaliskuussa aloin hahmottaa sekavuuttani. En väitä, että mistään olisi vielä tullut lainkaan selvempää, mutta sain jo jostain kiinni.
Tahdon2013.

huhtikuu
huimaa menoa, hetkiä, halogeeneja
Huhtikuussa oli paljon kaikkea mahtavaa. Sain takaisin rohkeuteni ja intohimoni. Pienet upeat hetket ja onnistumisen kokemukset antoivat aivan uudenlaista intoa.

toukokuu
touhua, toivoa, toiveita
Toukokuussa katseeni oli kohdistettu tulevaan. Halusin muutosta. Toisaalta myös elin täysillä hetkessä. Muistan vieläkin kuinka kävelin hankaavissa farkuissa, paljain jaloin ja leikin lätäkössä kuin pieni lapsi.

kesäkuu
kieliä, kesää, kokemuksia
Kesäkuussa aloitin matkaavan elämäni. Koin enemmän, kuin ehdin kirjoittaa. Se oli ihanaa. Ja parasta kaikessa on se, että koin sen rakkaan ihmisen kanssa. Puhkikuluneet kengänpohjatkaan eivät harmita.

heinäkuu
hellettä, huolia ja huolettomuutta, hiljaisuutta
Heinäkuun voisi jakaa kahteen osaan. Portugali ja sen jälkipyykki oli melkoista menoa ja meininkiä, mutta haasteista huolimatta jäi siitäkin hyvä maku suuhun. Sen sijaan kuun loppuun löytyi myös rauhoittumisen hetkiä.

elokuu
elämään
Elokuussa uusi elämä sitten alkoi. Oli se muutos niin haikeaa, mutta silti aivan mahtavaa.
Seuraavan runon kirjoitin myös elokuussa.

meille jokaiselle on annettu

tietty määrä päiviä

tietty määrä voimia

voimia jatkaa päivästä toiseen

 

aikanaan ne kaikki loppuvat

on meidän aikamme

luovuttaa

huokaista hiljaa

ja lähteä lepäämään

 

nukahtavalle loppu on helpotus

rakkaat siitä kärsivät

rakkaat jäävät suremaan

tähän maailmaan

 

kuinka auttaa ihmistä

joka rakkaansa on menettänyt

kuinka tukea ystävää

jonka voimat eivät enää kanna

surun keskellä

 

toiset antavat sanansa ja lauseensa

itse en siihen pysty

annan itseni

ja lauluni

 

syyskuu

suunnitelmia, salaisuuksia, suhteita

Syyskuussa asetuin aloilleni ja aloin pohtia. Tai oikeastaan unelmoida ja suunnitella. Elämä on ihanaa jos osaa siitä nauttia, ja unelmat antavat monesti syyn tai ekstra kipinän ponnistella eteenpäin. Syyskuussa laskeskellusta 7kk:sta on hiljalleen jäänyt päiviä taakse, nyt puhutaan kolmesta tai neljästä kuukaudesta. On haaste elää hetkessä silloinkin, kun katse on jo kaukana tulevassa.

 

lokakuu

luentoja, laillisuuksia

Lokakuussa otin luentojen opit käyttöön ja yritin olla viisas. Pohdin syvällisiä ja kehittelin edellisen kuukauden teemoja. Yritin ottaa itselleni aikaa, jota arki ei oikein olisi antanut.

 

marraskuu

muumeja, maailmaa

Marraskuu oli täynnä työtä. Kotona vietettyjen hetkien tarkoitus oli rentoutua ja kerätä voimia taas uuteen aamuun, mikä siis olisi parempi vaihtoehto kuin katella kymmeniä jaksoja Muumilaakson tarinoita? Muumien filosofiakin on jotain kovin kaunista.

 

joulukuu

jokapäiväistä, joulua

Joulukuun suurin tavoite oli selvitä jouluun asti. Yksi lukukausi uutta elämää on takana ja edessä toinen. Menneiden kuukausien pohdinnat jäivät ainakin hetkeksi, kun koitti taas aika olla ystävien ja rakkaiden kanssa.

 

Nyt on aika siirtyä uuteen vuoteen ja uuteen alkuun. Menneitä ei saa unohtaa, mutta niistä on päästettävä irti.

 

Jokaiselle lapselle toivotan hyvää uutta vuotta.

Jokaiselle aikuiselle toivotan hyvää uutta vuotta.

Jokaiselle maailmani jättäneelle toivotan hyvää uutta vuotta.

Jokaiselle tielläni odottavalle toivotan hyvää uutta vuotta.

LXXV Make the Yule-tide gay

Have yourself a merry little Christmas

Let your heart be light

From now on our troubles will be out of sight

 

Joulun aika on täällä taas. Aion oman lomani viettää itselle rakkaiden ihmisten seurassa ja rauhoittua. Toivon todella, että onnistun jälkimmäisessä ensimmäisestä huolimattakin. Olisi niin ihanaa nähdä kaikkia ja suunnitella monet treffit ystävien kanssa, joita ei ole nähnyt piiiiiiitkään aikaan, mutta toisaalta liika suunnittelu voi viedä pohjan koko lomalta. Kalenteri kädessä tulee kuljettua tarpeeksi arkena...

Jotta pääsisin todella aloittamaan loman, pitäisi varmaan viimeiset arkiaskareetkin hoitaa alta pois. Palaaminen ajatuksissaan kauan sitten annettuihin tehtäviin on paitsi äärimmäisen hankalaa niin myös rikkoo vapauden, joka vaaditaan todelliseen uudelleen latautumiseen. Viimeisetkin hommat kun on hoidettu, saa viettää todellista lomaa kevyin sydämin.

 

Have yourself a merry little Christmas

Make the Yule-tide gay

From now on our troubles will be miles away

 

Sille, joka ei vielä tiedä tai on jo ehtinyt unohtaa, voin kertoa, että joulu on oma henkilökohtainen suosikkivuodenaikani. Joululaulut, tuoksut ja tunnelma jaksavat lämmittää aina. Jokainen joulu on uusi ihmeellinen seikkailu. Itse pidän perinteistä, mutta kyllä kai se joulu on vaikka kuusi olisi kultaisen sijasta koristeltu vaaleanpunaiseksi (we'll see...). Joulun odotus ja pieni hössötyskin on hauskaa, vaikka toisaalta onhan se turhauttavaa, kun uunista nostetaan tuoksuvia kakkuja aina vain lisää, mutta mitään ei saa syödä. Jos tekisi yhden pienen ylimääräisen, niin kuin maistiaiskakun, saanko?

Joululahjat aiheuttavat päänvaivaa itse kullekin, minulle myös, mutta toisaalta se on hauskaa päänvaivaa. Mikä olisikaan sen hauskempaa kuin kiertää kauppoja ajatuksissaan itselle tärkeä ihminen ja miettiä, mistä tämä ilahtuisi. Ja onko parempaa tapaa aloittaa aamu, kun paketoida lahjoja ja odottaa, kuinka paljon lahjan saaja siitä ilahtuukaan.

 

Here we are as in olden days

Happy golden days of yore

Faithfull friends who are dear to us

Gather near to us one more

 

Odotan aattoa ja perinteistä jouluiltaa. Kaikki rakkaimpani eivät ole paikalla, mutta he ovat läsnä sydämessäni. Sinä iltana kaikki on hyvin ja rauhallista.

"Mie uskon joulupukkii ja joulupukki uskoo minuu!" Tämä pitää paikkansa, kiitos Virkkukoukunen että autat minua ilmaisemaan tämän muillekin. Jouluna kaikki uskovat joulupukkiin. Etkös sinäkin anna lahjoja niille ihmisille, jotka ovat sinulle tärkeitä?

 

Through the years we all will be together if the fates allow

Hang a shining star upon the highest bough

And have yourself a merry little Christmas now

 

 

Lyrics: Have Yourself a Merry Little Christmas, by Hugh Martin & Ralph Blane

LXXIV Ikuisuus

"Ikuisuus on niin helppo saada hetkeen mahtumaan." - Toni Wirtanen

 

Ikuisuus on pitkä aika. Sillä on monta määritelmää.

äärettömän pitkä aika

iäisyys

iankaikkisuus

loputtomuus

ajattomuus

Sitä on mahdotonta mitata tai sen mittaa määrittää. Se ei ala, eikä se lopu. Se vaan on.

 

 

Sanotaan...

Mikään ei ole ikuista.

Rakkaus on ikuista, se säilyy vaikka kohde vaihtuu.

Ystävyys on ikuista.

 

mihin oikein lupaudun

jos annan sinulle elämäni

oman ikuisuuteni

kykenenkö sen antamaan

vai onko se vain

kultaisia sanoja

jos sinä annat minulle ikuisuutesi

olemmeko me aina täällä

vai loppuuko kaikki sittenkin

 

 

Ikuisesti sinun.

LXXIII Mietteitä muumien maailmasta

Muumit ja muumien maa

jokainen tuntee pian omanaan.

Muumit ja muumien maa

vie maailman lapset seikkailemaan.

Viime aikoina olen taas entistä paremmin ymmärtänyt kuinka uskomattoman syvällistä muumien filosofia oikein on. Muumilaakson tarinoita on tehty vielä taitavammin kuin koskaan lapsena olisin voinut kuvitellakaan. Sarjan jutut ovat lapsesta hauskoja ja tarinat viihdyttäviä, mutta nyt vasta ymmärrän hahmojen nerokkuutta.

Pikku-Myy on minusta aina ollut aivan ihana. Tavallaan olisin halunnut olla enemmän tuon pippurisen pikkuneidin kaltainen. No, koskaan en kuitenkaan ollut se pienin tai pippurisin porukassa. Myyn rehellisyys on kaunista, vaikka tämä tiukoilla sanoillaan saakin toisinaan aikaan ärtymystä. Kaikki parhaat lausahdukset lienevätkin juuri Myyn suusta tulleita.

”Jos minäkin löytäisin jostain tarpeeksi pienen poikaystävän, niin minäkin olisin kevytmielinen.”

Pikku-Myy Muumilaakson tarinoita jaksossa Jenni-täti on miljonääri

”Minä olen keksinyt loistoajatuksen. Ruvetaan seurustelemaan.”

Pikku-Myy Nuuskamuikkuselle Muumilaakson tarinoita jaksossa Rosvoja Muumilaaksossa

Muumimamman voisi sanoa olevan Myyn vastakohta. Äidillistäkin äidillisempi ja huolehtivainen Mamma pitää perhettään kasassa kaikkien kummallisuuksien keskelläkin. Jotenkin Mamman vapaa kavatustyyli tuntuu toimivan muumiperheelle: Muumipeikko on varsin fiksu nuorimies. Itse tosin hieman hämmästelen lasten rajatonta vapautta ja ruokavaliota. Toisaalta kyllä kelpaisi jokaiselle lapselle päivittäiset pannukakut, vaapukkamehu ja hillo. Neulasetkin ovat yllättävän maistuvia. Rauhallinen Muumimamma muistuttaa pehmeydessään vaahtokarkkia.

Nuuskamuikkusen nimi on aikanaan herättänyt pahennusta. Toisaalta Muikkunen on muutenkin hahmo enemmän aikuiseen makuun. Hän on toisaalta erakko, mutta toisaalta kovin läheinen muumiperheen kanssa. Erityisen läheinen Muikkunen on Muumipeikon kanssa. Näiden kahden ystävyyden syvyyden olen ymmärtänyt vasta viime aikoina. Nuuskamuikkunen on kummallinen tapaus. Hän rakastaa musiikkia, kalastaa itse oman illallisensa (ellei sitten syö Muumimamman pöperöitä), asuu teltassa ja matkustaa talvella kauas pois. Kerran Muikkunen viipyi matkallaa pidempään kuin tavallisesti. Hän ei ole ainut olento maailmassa, joka toisinaan tuntee olevansa liian sidottu. Onneksi Nuuskamuikkunenkin ymmärsi lopulta kuitenkin, että hänen kotinsa on Muumilaaksossa.

Muumilaaksossa asustelee monen moisia olentoja ja jokaisesta hahmosta voisi kirjoittaa vaikka ja kuinka perusteellisen analyysin, mutta sen taidan jättää tekemättä, varsinkin kun aiheesta on jo kirjallisuutta julkaistu. (Happonen, S. 2012. Muumiopas. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.)

Palaanpa tästä taas muumien pariin!

LXXII My way of life

Tuntien harjoittelu, meikkaaminen, pukeutuminen, hiustenlaitto ja odottaminen, jonka jälkeen viisi minuuttia lavalla. Ystävä toteaa: "Sua varmaan ärsyttää." Itseasiassa, ei tippaakaan.

Oletko sinä vielä löytänyt harrastusta, joka vie mukanaan sielun, mielen, sydämen ja ruumiin? Minä olen. Saan olla kiitollinen vanhemmille, jotka tutustuttivat minut tanssin uskomattomaan maailmaan. Minä en olisi minä ilman tätä kaikkea.

Yksinkertaisin perustelu sille, miksi rakastan tanssimista, on fyysinen hyöty ja mielihyvä. Lapsuus vuosien jälkeen liikkumiseni on hitaasti vähentynyt, mutta säännöllisen tanssimisen avulla olen saanut pidettyä itseni edes jonkinlaisessa kunnossa. En erityisemmin pidä pimeässä lenkkeilemisestä ja olen muutenkin laiska liikkumaan yksin, joten se lievä sosiaalinen paine, jonka tanssiryhmä luo, ja lämpimät sisätilat talvella, ovat unelma.

Niin, se sosiaalinen merkitys. Vaikea kuvailla. Pidin itseasiassa parin minuutin puheen aiheesta jonkin aikaa sitten, mutta totesin jo siinä puhetta pitäessäni, etten koskaan tulisi saamaan koko totuutta ihmisille, jotka eivät ole sitä itse kokeneet. Jotain kai heillekin kertoo se, että matkustan lähes viikoittain satoja kilometrejä vain päästäkseni osaksi tanssista ja siitä ryhmähengestä.

Ystävän pyynnostä yritän tätä kyseisen harrastuksen merkitystä pukea kirjalliseen muotoon, mutta jokaisen lauseen jälkeen ymmärrän entistä paremmin, ettei tätä kaikkea vaan voi pukea sanoiksi.

 

"Kansantanssi on elämäntapa."

 

Minä en olisi minä ilman sitä. Elämä olisi kovin erilaista ilman sitä. Minulla ei olisi tätä elämää ilman sitä.

Siinä samassa konsertissa, jossa itse olin lavalla sen viisi minuuttia, oli mukana monta tanssiryhmää. Suurin osa sai olla lavalla edes kymmenen minuuttia. Oli kuitenkin yksi nuorempien ryhmä, joka saapui paikalle "vain finaaliin". Ajattelin etukäteen, että mahtaa olla turhauttavaa tulla paikalle vain ollakseen pieni osa jotain valtavaa kokonaisuutta. Ajatukseni kulkivat siis samaa rataa kuin ystäväni, joka oletti minua ärsyttävän vastaavan tilanteen. Niin, tämän havaittuani minun oli helppo ymmärtää, lasten loputonta íntoa verhoissa. Olinhan itse yksi heistä.

LXXI Love and marriage, horse and carriage

Holy matrimony. Onko avioliitto pyhä? Onko se vain niille, joille kirkko sen haluaa tarjota vai mahdollisuus jokaiselle ihmiselle osoittaa muiden silmissä pätevällä tavalla olevansa sitoutunut omaan rakkaaseensa? Onko avioliitto ikuinen?

Ennen naisella ei ollut asemaa ilman avioliittoa. Avioliiton solmimisen jälkeen nainen sai automaattisesti miehensä aseman. Kauan ennen tätä, joskus esihistoriassa, meidän esivanhempamme (tai esiesiesiesiesiesi...-vanhempamme) eivät olleet edes missään määrin taipuvaisia sitoutumaan yhteen yksilöön. Elämänmuodon kehittyessä, jotta kyettiin varmistamaan turva ja toimeentulo omille jälkeläisille, siirryttiin hiljalleen kohti nykypäivän ideaalia: yksiavioista ihmistä. No, se esihistoriasta...

Olen ihminen. Kaipaan turvaa ja rakkautta. Olen tämän maailman kasvatti. Haluan sitoutua yhteen ihmiseen ja rakentaa tämän kanssa kodin.

Avioliitto on kahden ihmisen välinen sopimus. Häitä pohdittaessa tehdään linjavalinta: kirkkohäät vai siviilivihkiminen. Molemmissa lopputulos on sama. Lain edessä kummallakin tavalla vihityt parit saavat samat oikeudet ja velvollisuudet. Itse rakastan kirkkojen tunnelmaa ja toivon saavani siunauksen liitolleni. Silti en näe mitenkään eriarvoisena avioliittoa, joka on solmittu maistraatissa. Ihan yhtäläinen oikeus ja kunnia on molemmissa tapauksissa myös juhlia häitä.

Valkoinen mekkokaan ei ole missään nimessä sidottu kirkollisiin menoihin. Ennen morsiammen valkoinen puku symboloi neidon neitsyyttä, mutta kovin harva morsian enää tänä päivänä on täysin koskematon. Ehkä nykyaikaisempaa olisi nähdä puvun valkoinen väri kuvastamassa kantajansa puhdasta ja syvää rakkautta.

Avioliitto ei ole ihan mikä tahansa lupaus. Vaikka en koe kyseessä olevan varsinaisesti Jumalalle tehty lupaus, se on kuitenkin lupaus rakaudesta: "Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii." (1. Kor. 13:4-7) Lainaus on Raamatusta, mutta toimii hyvänä ohjenuorana niillekin, jotka eivät usko Raamatun olevan jumalallista alkuperää. Kyse on kuitenkin rakkaudesta. Koska avioliiton perusidea on luvata rakastaa niin myötä- kuin vastamäessä, kyse on erittäin sitovasta sopimuksesta. Avioliittoon ei kannata syöksyä ellei ole aivan varma, että on valmis tekemään kaikkensa ja enemmänkin suhteen ja sen toisen hyväksi.

Me olemme ihmisiä ja ihmiset ovat erehtyväisiä. Joskus, vaikka kuinka haluaisimme saada jutun toimimaan, siitä ei vain tule mitään. Onneksi nykyään avioero on mahdollinen. Siihen päätyminen on kuitenkin viimeinen vaihtoehto, mikäli mikään ei toimi. Ennen eronnut oli hylkiö. Etenkin nainen sai kärsiä avioerostaan. Hänen asemansa romahti automaattisesti. Nykyään, kun on kyse yleisemmästä ilmiöstä ja modernista maailmasta, siitä ei aiheudu samanlaista sosiaalista painetta.

Kirkko täynnä sukulaisia, ystäviä ja rakkaita.
Urut soivat ja sydämeni laulaa.
Valkoinen puku loistaa auringossa, kun kävelen rakkaani käsipuolessa pitkin käytävää.

Haluan naimisiin. Rakkaani tietää sen. Kun aika on oikea, ja olen valmis, haluan astella alttarille. Koska en osaa ennustaa tulevaa, en tiedä onko liitto ikuinen. Sydämeni solmii sen kuitenkin ainiaaksi.

"Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus."
(1. Kor. 13:13)

LXX Kirjoita, puhu, kuuntele, kuule

Kirjoittaminen on avain kaikkeen. Se toisaalta rentouttaa, toisaalta on erittäin kätevä ja usein välttämätön työväline. Viime aikoina olen kuunnellut luentoja siitä, kuinka kirjoittaminen, eli opiskeltavien asioiden työstäminen omin sanoin paperilla auttaa sisäistämään uuden asian. Omasta kokemuksestani voin lisäksi todeta kirjoittamisen olevan se yksi keino pysyä kasassa silloin, kun murtuminen on lähellä. Onneksi on sitten niitäkin hetkiä, kun saa inspiraation ja voi vaan alkaa leikkiä sanoilla siitä ilosta, että sai idean. En tällä hetkellä ole aivan varma, mikä tämän blogin kirjoittamisen olennaisin merkitys edellä mainituista minulle tällä hetkellä on, mutta tuskimpa tuota tarvitsee välttämättä määritelläkään. Kunhan nyt ei vaan menisi turhaksi löpinäksi. Mikäli kirjoituksillani ei ole merkitystä yhdellekään lukijalle, voisi pohtia, pitäisikö sittenkin kirjoittaa vain omaa salaista henkilökohtaista päiväkirjaani, jota ei pääsisikään kukaan lukemaan.

 

* * *

 

Yhä useammat ympärilläni toteavat, että puhuminen on se avain toimivaan ihmissuhteeseen. Allekirjoitan tämän lausahduksen. On paljon helpompaa puhua asioista suoraan kuin hautoa sitä kaikkea vain omassa päässään peläten toisen säikähtävän pois mikäli tämä tietäisi mitä mielessä liikkuu. Puhumaan opettelu sen sijaan ei ole helppoa, päinvastoin. Etenkin jos on edellisessä elämässään syystä tai toisesta joutunut pitämään ajatuksensa omana tietonaan. Ensimmäiset puheenvuorot ovat kuin kalliolta hyppäisi, sillä koskaan ei voi tietää millaiseen keskustelumalliin toinen on tottunut. Mikäli ei ole koskaan oppinut keskustelemaan vaikeista asioista voi kissan nostaminen pöydälle aiheuttaa kauhistusta ja ahdistusta, mutta uskaltaisin väittää, että useimmiten se helpottaa ajan myötä.

Keskustelussa on aina (ainakin) kaksi osapuolta ja, jotta tilannetta voidaan oikeasti kutsua keskusteluksi, eivät kaikki osapuolet voi olla jatkuvasti äänessä. Jos keskustelun haluaa saada toimivaksi ja hyödylliseksi, kannattaa opetella kuuntelemaan ja kuulemaan. Mikäli et halua kuunnella ja muodostaa keskustelua, voit yhtä hyvin purkaa asiasi vaikka blogiin. Toki toisinaan nekin puheenvuorot, jotka haluaa jakaa suullisesti ilman toivetta kommentoinnista, on ihan terapeuttista jakaa osana keskustelua, mutta eikö silloinkin ole ihan kiva jos se toinen siinä kuuntelee? Kuuroille korville on ikävä puhua, vaikka asiassa ei olisi päätä eikä häntää.

Nuoresta iästäni ja verrattain rajallisista kokemuksistani huolimatta jaan usein neuvoja. Ajatukseni perustuvat omiin kokemuksiin ja näkemyksiin eivätkä ole ehdottomia totuuksia. Haluan jakaa kokemukseni, jotta niistä ehkä joku oppisi jotain. Haluan auttaa. Olen iloinen, jos tarinani ovat hyödyksi edes yhdelle ihmiselle. 

LXIX Aikaa

Nyt on sellainen fiilis, että koko iltana en enää tee yhtään mitään järkevää. Kämppä on puhdas ja kaunis. Tällä hetkellä tämä tuntuu kodilta, näin ei ole joka hetki. Toisinaan vaan tunnen olevani yksin. Silmät kyynelissä silloin lähetän viestin toivoen vaan, että joku vastaisi ja todistaisi, etten olekaan niin yksin kuin kuvittelen. Hiljaisuus vaatii totuttelua.

Kuitenkin, nyt kun olen laittanut tavarat jälleen paikoilleen, pessyt ja pyyhkinyt, paikka on jotenkin paljon kotoisampi kuin pari tuntia sitten. Oman osansa tunnelmaan tuovat myös kynttilät, jotka sytytin hyllylle. Tästä ei puutu enää muuta kuin jokin pieni herkku ja iso kupillinen teetä. Tässä syy miksi rakastan syksyä ja talvea: ulkona on tarpeeksi pimeää, että kynttilöissä on jotain järkeä.

 

tiedän

ettet tarvii mua

tiedän

että selviit yksinkin

mut tiedäthän

et voisin olla siinä silti

vai etkö halua

että halaan sua nyt?

 

 

 

Neiti Aika

 

Neiti Aika oli hiljainen. Hiljaa hän kulki muiden mukana, harvoin hän sanaa sanoi.

 

Töissä hänen läsnäolonsa häiritsi muita. Pelkkä hänen läsnäolonsa sai kaikki tuntemaan, että työt pitäisi saada valmiiksi. Työt tulivatkin tehdyksi, mutta kiireessä hutiloiden. Kukaan ei ollut tyytyväinen Neiti Ajan osallisuuteen.

 

Vapaa-ajalla useimmat unohtivat Neiti Ajan. Hän saattoi istua päivällispöydässä muiden seurassa ilman, että kukaan kysyi häneltä, miten hänen päivänsä oli mennyt. Neiti Aikaa harmitti kovasti, ettei häntä koskaan pyydetty mukaan peli-iltoihin, eikä hänen kanssaan sovittu tapaamista kahvilaan.

 

Eräänä päivänä Neiti Aika sai uuden työkaverin. Jo ensimmäisenä aamuna Uusi yllätti Neiti Ajan. "Hyvää huomenta", hän sanoi kohdatessaan tämän ensimmäistä kertaa. Kukaan ei ollut koskaan tehnyt sellaista Neiti Ajalle. Ja Uusi teki toisti samat sanat Neiti Ajalle jokainen aamu, suuren hymyn kera. Hymy oli silmissä. Uusi, jota Neiti Aika alkoi kutsua Hymyksi, halusi myös työskennellä tämän kanssa. Moinen oli ennen kuulumatonta.

 

Neiti Aika tapasi kerran Hymyn töiden jälkeen. Hän oli kovin hämmentynyt, sillä kukaan ei ollut koskaan halunnut viettää aikaa hänen kanssaan enempää kuin on heille itselleen välttämätöntä. Nyt kuitenkin tämä kaunis ihminen halusi nähdä hänet uudestaan. Hymy halusi oikeasti keskustella Neiti Ajan kanssa. Hän antoi tämän kertoa, miltä hänestä tuntui.  He keskustelivat koko illan, eikä Hymy unohtanut Neiti Aikaa hetkeksikään. Eikä Hymy vaikuttanut lainkaan ahdistuneelta, ei ollenkaan siltä, miltä ihmiset Neiti Ajan seurassa yleensä.

 

Neiti Aika ja Hymy nauttivat toistensa seurasta niin kovin, että heistä tuli erottamattomat. Neiti Aikaa ei ollut ilman Hymyä, eikä Hymyä enää nähty ilman Neiti Aikaa.

 

 

p.s. Kummallinen on kaunis maailmamme.

XLVIII Oikeaa etsimässä

Koko elämämme me etsimme sitä oikeaa. Toista puoliskoamme, sitä yhtä ihmistä, jonka kanssa meidän olisi tarkoitus elää loppuelämämme, prinssiä tai prinsessaa. Tai ainakin suurin osa meistä tuntuu etsivän. Ainakin jonkin osan elämästään. Äskeiset kuvaukset tai määritelmät ovat niitä, jotka meille juurrutetaan jo varhain elämässämme. Saduissa prinssi löytää aina prinsessansa. Kaikki klassiset rakkaus tarinat päättyvät siihen, että rakkaat saavat toisensa. Elämässä tai kuolemassa.

Suurin osa legendoista antaa ymmärtää, että meille on maailmassa vain se yksi henkilö, joka täydentää meidät. Ottaen huomioon kuinka paljon ihmisiä on maailmassa, tuntuu kovin epätodennäköiseltä, että missään vaiheessa elämäämme törmäisimme siihen yhteen. Paulo Coelhon näkemys kirjassa Brida on mielestäni kaunis, ja toisaalta aivan yhtä mahdollinen. Hänen tarinansa eräänlainen tietäjä opettaa, että toisia puoliskoja voi olla maailmassa useita. Tämä perustuu uudelleen syntymiseen ja siihen, että jossain menneessä elämässämme olemme olleet samaa sielua kyseisen ihmisen kanssa. Molemmat nämä näkemykset vaativat jonkin asteista kohtaloon uskomista.

Ihmisen toisesta puoliskosta puhutaan myös Elizabeth Gilbertin romaanissa Eat Pray Love - Omaa tietä etsimässä. Teos ei määrittele onko kyseessä vain yksi ainut ihminen maailmassa tai miten tämä toinen puolisko on toinen puoliskomme. Itse asiassa tämä versio ei myöskään lupaa ikuista onnea yhdessä. Toinen puolisko on pikemminkin ihminen, jonka tehtävä tässä elämässä on auttaa meitä löytämään uusi suunta elämällemme.

 

"Ihmiset kuvittelee, että sielunveli on joku täydellinen kumppani, ja sitähän kaikki tahtoo. Mutta todellinen sielunveli on sun peilis, se tyyppi joka näyttää sulle kaiken, mitä sä yrität piilotella, se tyyppi joka saa sut kiinnittämään huomion itsees, niin että sä voit muuttaa elämääs. Todellinen sielunveli tai -sisko on luultavasti tärkein ihminen, kenet koskaan tapaa, koska se repii muurit alas ja läimäyttää hereille. Mutta ettäkö sitten eläis ikuisesti sielunkumppaninsa kanssa? Äh. Liian tuskallista."

 

Tietyllä tavalla pidän tuosta ajattelutavasta. Omassakin elämässäni olen kohdannut ihmisiä, joiden merkitys elämässäni on ollut suuri, mutta parisuhde kyseisen ihmisen kanssa on vaan ollut yhtä valtavaa ongelmavyyhtiä. Toisaalta kuitenkin uskon siihen, että meillä on mahdollisuus löytää elämämme aikana sellainen ihminen, joka on se perinteisen mallin "oikea" eli ihminen, jonka kanssa meidän on todella mahdollista viettää loppuelämämme. En kuitenkaan ota kantaa, onko näitä mahdollisuus löytää useampikin.

 

No mikäli se oikea on siellä jossain niin miten sitten löydämme hänet? Tai jos löydämme niin miten voimme olla varmoja, että se oikeasti on hän? Tulevan sulhon/morsiammen etsintään on perinteisesti käytetty lukuisia taikakeinoja. Erityisesti juhannuksen aikaan suoritettavien rituaalien tarkoitus on ollut näyttää meille se oikea. Joku kuvitteli näkevänsä rakkaansa kasvot kaivossa, toinen uskoi kukkien tyynyn alla vaikuttavan siten, että yöllä unessa tuleva kulta ilmestyi paikalle. Uskoo kukin mihin haluaa ja pakko myöntää, että jälkimmäistä olen itsekin kokeillut, tuskin näihin enteisiin on kuitenkaan luottamista. Eivätkä nämä keinot varsinaisesti tuo oikeaa henkilöä meidän luoksemme. Itse suosittelen kulkemaan silmät ja sydän avoinna, saatat jopa nähdä hänet kun lopulta tapaatte.

 

Kun sitten vierellä on se sulhaskokelas, niin moni haluaisi varmasti tietää, onko tämä nyt HÄN, ettei nyt ihan tavallisen sammakon kanssa tulisi tuhlattua aikaa. Olen kuullut monia versioita erilaisista merkeistä, jotka kertovat ehdottoman totuuden ja säästävät meidät tulevilta sydänsuruilta. Viimeisin on televisiosarjasta How I Met Your Mother (suom. Ensisilmäyksellä): Kyseessä on niin sanottu "oliiviteoria". Tämä perustuu kahden päähenkilön suhteeseen, jossa toinen pitää oliiveista ja toinen ei. Tämän uskotaan todistavan, että he täydentävät hienosti toisiaan ja ovat näin täydellinen pari. Toki kyseinen teoria joutuu hieman kyseenalaiseksi, kun käy ilmi, että todellisuudessa he molemmat pitävätkin oliiveista.

 

Toinen vaihtoehtoinen varmistuskeino, sellainen, johon itsekin jossain määrin uskon, tulee eräältä menneiden vuosieni anoppiehdokkaalta. Hänen mukaansa se, miten kaksi ihmistä nukkuvat toistensa seurassa, kertoo kaiken oleellisen. Mikäli pariskunnan nukkuessa yhdessä toinen tai molemmat kärsivät nukkumiseen liittyvistä ongelmista, ei suhteella juuri ole tulevaisuutta. Ja toisaalta jos molemmat nukkuvat hyvin, toivoa on. Omat perusteluni tämän puolesta ovat siinä, että mikäli kaksi ihmistä aiheuttavat toisilleen uniongelmia, tulisi yhteiselämästä hyvin rankkaa ja väsynyttä.

 

Kolmas kategoria ovat ne, jotka luottavat hajuaistiinsa. Onhan todettu, että ihmiset kokevat itselleen sopivan lisääntymiskumppanin tuoksun erityisen miellyttäväksi. Tämä perustuu biologiaan ja aionkin jättää tarkemmat selitykset jokaisen itse etsittäviksi, kun en mikään alan asiantuntija ole.

 

Sitten on tietysti olemassa ihmisiä, jotka toteavat: "Sen vain tietää." He uskovat siihen, että vaistomme ovat tarpeeksi vahvat tunnistamaan sen oikean, että meissä on jokin sisään rakennettu herätyskello, joka soi, kun osumme viimein oikeaan. Missä vaiheessa sen sitten tietää? Ensi katseesta? Kosketuksesta? Sitä on vaikea arvioida, ja koska emme sitä tiedä, saatamme joutua ottamaan monta harha-askelta ennen ensimmäistä onnistumista. Toisaalta, myös niiden vähemmän  oikeiden kanssa saattaa olla ihan mukavaa, ainakin jonkin aikaa.

 

Tapaamme päivittäin uusia ihmisiä, toisinaan hyvinkin runsaasti. En näe järkevänä vaihtoehtona ruveta arvioimaan jokaisen kohdalla mahdollista yhteensopivuutta. Toisinaan on mukava tutustua toisiin ilman sen suurempia jatkotoiveita. Sitä paitsi, niinhän sitä sanotaan, että rakkaus yllättää silloin, kun sitä vähiten odottaa.

 

Siitä vaan sitten pohtimaan, ja kokeilemaan onneaan. Onnelliset tarinat ja teoriat otan miellään vastaan.

 

 

p.s. Inspiraation tähän tekstiin sain omasta rakkaastani ja siitä mahdollisuudesta, että hän olisi minulle se oikea. Hyvää 1v-päivää kulta!

XLVII Memories that mix up with dreams

Lähes kaikilla meistä lienee se oma pieni salaistakin salaisempi haaveemme, jota vaalimme syvällä sydämessämme. Lapsena ne haaveet kailotettiin ääneen. Kun meiltä kysyttiin, mitä meistä tulisi isona, vastasimme rehellisesti: "Ballerina!" "Formulakuski!" "Laulaja!" Varttuessamme opimme hiljentämään tuon huudon, kun maailma (vai meitse?) vakuutti meille, että unelmat eivät voi toteutua. Me opimme vastaamaan asiallisesti: "Minusta tulee lastenhoitaja."

Se salainen unelma ei kuitenkaan koskaan kadonnut minnekään ja ajoittain se sieltä nostaa päätään. Yleensä olemme mukamas tarpeeksi järkeviä, emmekä todellakaan lähde sellaisiin humputuksiin mukaan, ja jos joku toinen lähtee, me moitimme häntä lapselliseksi. Todellisuudessa olemme kateellisia. Olemme kateellisia siitä tosiasiasta, että tuolla toisella oli tarpeeksi rohkeutta kuunnella itseään ja tehdä unelmistaan totta. Toki välttämättä meillä ei jatkuvasti ole kovin suuria valmiuksia ottaa sitä ratkaisevaa askelta. Mutta mitä jos meille annettaisiin se mahdollisuus? Mitä jos meille tuotaisiin kultaisella tarjottimella eväät toteuttaa suurin unelmamme, olisimmeko valmiita siihen? You never know, if you never try.

Hän, joka on seuraillut tätä blogia pidempään, saattaa vielä muistaa, että olen kirjoittanut unelmista aiemminkin. Mainitsin unelmani, joiden en uskonut olevan niin korkealle suuntaavia kuin eräiden lähipiirini ihmisten. No, nyt alan sitten perua puheitani. On minullakin niitä ei niin arkipäiväisiä unelmia. Ai mitäkö? Enpä taida kertoa, ne menettäisivät vielä merkityksensä. Kuulette sitten, jos joskus pääsen niitä oikeasti elämään.

Niin, minä aion ottaa vastaan ne eväät kultaisella tarjottimella. Nyt se on luvattu.

LXVI Rakkaudella, Hyväuskoinenhölmö

Onko jotain aivan kamalaa siinä, että katseeni on kaukana tulevaisuudessa? Oikeastaan, en tiedä onko se kuitenkaan niin kovin kaukana. Ei minun maailmassani. Maailmassa, jossa vallitsevat aivan toiset lait aikaan liittyen. En elä teidän ajassa. Minulle viikonpäästä tuntuu olevan kauempana, kuin vuoden päästä. Ainakin hetkittäin. Sekin vaihtelee. Joskus minullakaan ei ole kuin tämä hetki.
Olenko hullu, jos uskon tulevaan? Jos uskon maailmaan? Pidättekö minua hulluna jos uskon, että maailmassa on enemmän kaunista ja hyvää kuin sitä toista? Tiedän, että toisille teistä ajatukseni ovat surrealistisia.
Sinisilmäinen, Taivaanrannanmaalari, Sokea, Hyväuskoinenhölmö.
Nuo olkoon siis lempinimiäni, jos niin tahdot.
Minä uskon hyvään huomeneen. En halua täyttää maailmaa virran varren tehtailla, vaan unelmilla ja elämällä. Imagine, kuvittele millainen maailma voisikaan olla. Minulla on unelma.
Kykenetkö näkemään, sen minkä minä näen? Vai oletko itse likinäköinen? Ei se mitään, ollaan molemmat sitten sokeita, kun kumpikaan ei suostu katsomaan toisen silmillä.

Yhdessä hetkessä saatan olla aivan innoissani, seuraavassa aivan peloissani. Tämä uusi elämä vaatii totuttelua. Toisaalta, niinhän se taitaa olla. Harvat meistä sopeutuvat muutoksiin tosta noin vaan. Niitäkin ihmisiä toki on... No, oli miten oli, mä en ole niitä ihmisiä. Ensimmäinen kuukausi on pian takana ja päässäni pyörii yhtä monta kysymystä kuin silloinkin. En vieläkään tiedä kuinka sopeutuisin uusiin kuvioihin. En ole lainkaan varma, että olen osa porukkaa. Hetkittäin mut valtaa yksinäisyys, turha sellainen, mut silti ahdistava. Hanki seuraa? Siinä olisi hyvä neuvo, mutta toisaalta kaipaan omaa tilaa oltuani hyvinkin sosiaalinen päivällä. Eikä samoja naamoja aina vaan jaksa pitkiä päiviä, ei millään pahalla, olette ihania. Vaihtoehtona fyysiselle seuralle olen sitten ottanut virtuaalisen viestinnän ja tv-sarjat. Toimii useimmiten ihan ok.

Ulkona on pimeää ja mulla on verhot auki. Eipä tuolta paljon muuta näy kuin pihavalot ja vähän pensasta niiden loisteessa. Pimeä aika vuodesta lähestyy, jaksaminen tuskin ainakaan helpottuu tästä. Lienee tarpeellista oikeasti taas pohtia miten piristää itseään.

Haluaisin sateenkaarikynnet. Joudun toistaiseksi tyytymään pelkkään oranssiin sillä en raaskinut tuhlata värivalikoimani laajennukseen vielä aivan tarvittavia summia. Toisaalta, tämäkin väri on upea.

LXV Kaunis

Syksy on tullut, kaunis syksy. Reitti, jota pitkin saan kulkea aamuisin, on uskomattoman kaunis jopa kaatosateella kulkiessani ja parin kilometrin matka tuntuu olemattomalta. Jännä tunne kun tietää olevansa oikeassa paikassa.

Onnellinen ihminen on kaunis. Uskon sen. En tiedä itsestäni (olisin liian puolueellinen tuomari sitä arvioimaan), mutta nähtyäni erään hyvän ystäväni oikein hehkuvan onnesta ja kauniimpana kuin koskaan, en epäile enää lainkaan.

Oli aivan ihanaa tavata ihmisiä, joita en ollut nähnyt aikoihin. Vaikka toisaalta monet heistä kuuluvat nykyään lähinnä menneeseen elämääni jotenkin tavatessamme tällä kertaa kaikki oli niin kuin piti. Ei ollut sitä ulkopuolisuuden tunnetta, ei hämmennystä siitä "mitä minä täällä teen?" vaan yksinkertainen tyytyväisyys siitä, että olin siellä. Kiitos kaikille!

Nyt alkaa lähtölaskenta seuraavaan muutokseen, askeleeseen, joka todellakin haluan päästä ottamaan. Odotusta on toisaalta edessä vielä runsaasti, mutta ottaen huomioon kuinka nopeasti aika kuluu, en vaikuta nauretttavalta vaikka aloitan laskemisen jo nyt. 7kk. Tai miten sen nyt haluaakaan laskea.


p.s. Ei, en ole raskaana.

LXIV Uudesta elämästä

Neljäs aamu uudessa elämässä. Aurinko herättää aikaisin ja antaa päivän minulle. Aikaa nauttia, lukea, fiilistellä ja vaellella päämäärättömästi. Aikaa kuunnella itseäni.

Tämä tulee olemaan minun vuoteni. Juujuu, mennyt vuosi oli sitä myös, mutta nyt otan jälleen askeleen eteenpäin. Opettelen elämään itsenäni, opettelen näkemään ja kuulemaan itseäni. Annan itselleni aikaa. Ei hätää te rakkaat, en unohda teitäkään, uskon silti minulle jäävän taas aivan uudella tavalla aikaa itselleni.

Uudet alut ovat ihania. Tilanteet, joissa voi aloittaa puhtaalta pöydältä, ovat oikeastaan niitä hetkiä, joissa meidät määritellään. Silloin määrittelemme itsemme ja otamme mukaan uuteen elämään vain sen mikä todella on meidän. Silloin pääsemme näkemään itsemme uuden ihmisen ilmin. On ihana tunne tavata ihmisiä, joilla ei ole mitään pohjatietoa minusta ihmisenä. Kukaan ei tiedä kuka olen tai mistä tulen. Saan olla ihan kuka haluan olla. Toki monesti lopputulos tutustumisen jälkeen on sama kuin aina ennenkin: suurinta osaa piirteistämme kannamme kuitenkin mukanamme tilanteesta toiseen, mutta aina saa nautiskella siitä hetkestä.

Uusien ystävien ajatuksia minusta

"ihana ja maanläheinen"

"salaperäinen"

"ihana symppis ja lempeä"

"ihanan kiltti ja hassu"

"voi olet suloinen hymyilijä!"

 

* * *

Ajatus aikuisuudesta:
Taidan aikuistua. Aloin arvelemaan sitä silloin, kun tajusin siivoavani ihan vaan huvin vuoksi. Tai siis, pari tavaraa oli väärällä paikalla ja siinä vailla muuta tekemistä laittelin ne paikalleen. Tunsin muutoksen itsessäni.

* * *

meille jokaiselle on annettu

tietty määrä päiviä

tietty määrä voimia

voimia jatkaa päivästä toiseen

 

aikanaan ne kaikki loppuvat

on meidän aikamme

luovuttaa

huokaista hiljaa

ja lähteä lepäämään

 

nukahtavalle loppu on helpotus

rakkaat siitä kärsivät

rakkaat jäävät suremaan

tähän maailmaan

 

kuinka auttaa ihmistä

joka rakkaansa on menettänyt

kuinka tukea ystävää

jonka voimat eivät enää kanna

surun keskellä

 

toiset antavat sanansa ja lauseensa

itse en siihen pysty

annan itseni

ja lauluni



LXIII Pakkaan elämäni

matka alkaa

pakkaan laukun

täytän sen elämän eväillä

nostan rinkan selkääni

 

kuinka pieneen tilaan mahtuukaan

ihmisen koko elämä

yllättävän kevyt

on mukanamme kulkeva tarina

 

minä

olen tuo tarina

mutta vain toistaiseksi

sillä huomisen tarina

tekee minusta uuden ihmisen

LXII Rakas olit mulle koulutie

Elokuu ja kultaiset pellot, ne ovat täällä taas! Taas saan julistaa kuinka paljon rakastan tätä vuodenaikaa ja kaikkea, mitä se tuo tullessaan. Paitsi ehkä hirvikärpäsiä...

Tänään aloittivat koulutiensä pienet ekaluokkalaiset. Voin kuvitella sen jännityksen ja innon, joka on piilotettuna tuon kantajaansa suuremman repun taakse. Opettaja ei varmaankaan saa sitä oikeaa omenaa, mutta symbolisina omenina toimivat lasten hymyt.

Isommat oppilaat ja opiskelijat harvemmin ovat ihan yhtä innoissaan palaamassa koulun penkille. Loman toivottaisiin jatkuvan ikuisesti (itse en ole tämän kannalla, tulisi tylsää...), joten ikään kuin sitä pidentääkseen, monet harrastavat jonkun näköisiä lomanlopetus juhlia yms. Toisaalta hyvä tapa rentoutua vielä ennen arkeen paluuta, toisaalta pudotus normaaliin elämään on entistä suurempi.

 

Vielä on kesää jäljellä

Vielä tulee kauniita päiviä

Vielä voit löytää ystävän

Vielä tilaisuuden saat

 

- Mamba: Vielä on kesää jäljellä -

 

 

Ja sitten, asiasta kukkaruukkuun... Onko omituista olla ystävä ex-tyttö-/-poikaystävän kanssa? Tai ystävystyä nykyisen tyttö-/poikaystävän ex-tyttö-/-poikaystävän kanssa tai ex-tyttö-/-poikaystävän nykyisen kanssa? Mitä mieltä olette? Minua ette voi saada uskomaan sellaista, itse olen löytänyt upeita ihmisiä näin ja saanut pitää upeita ystäviä lähelläni, vaikka meitä ei ollutkaan luotu yhteen. Olen kuitenkin huomannut, että toisista tällainen tuntuu kummalliselta. Lienenkö siis harvinainen tapaus?

LXI Niin kaunis on maa

Istumme hiljaa ja kuuntelemme maailmaa. Päästäiset rapistelevat mustikanvarpujen alla ja vikisevät. Ampiaisten ja kimalaisten jatkuva surina kantautuu jostain korviin ja kesän viimeiset jäljellä olevat hyttyset inisevät korvan juuressa. Katsomme toisiamme. Hiipuva hiillos lämmittää paljaita varpaitani, kun ilta on vaihtunut yöksi ja kultainen kuu kohoaa metsän siluetin ylle. Kuun silta kutsuu laiturille.

Paikka ilman aikaa, ilman kiirettä. Paikka, jossa voit valvoa katsomassa auringon nousua ja nukkua sitten ylipuolen päivän. Paikka, jossa voit istua laiturilla putsaamassa mustikoita tunteja ajattelematta sitä, joko täytyisi lämmittää sauna. Ja paikka, jossa sen saunan voi lämmittää juuri silloin, kun siltä tuntuu.

Meillä oli upea mökkireissu. Minä ja rakkaani vietimme yhden yön kaukana kaikesta. Kiireetön elämä ja hiljaisuus antoivat mahdollisuuden rauhoittua ja katsella omaa elämää. Pieni pelko ja jännitys hiipii sisimpään, siksi olikin ihanaa etten ollutkaan aivan yksin. Ihanan päivän kruunasi käpertyminen peiton alle rakkaan kainaloon.

p.s. Unohdin kameran kotiin, anteeksi...

SYNTTÄRIT!

                                                            (
                                                          (   )
                                                           l l
                                                           l l
                                                           l l
                                                           l l
                                                           l l
                                                           l l
________________________________________________
________________________________________________

================================================
*    *    *    *    *    *    *    *    *    *    *    *    *    *    *    *    *    *    *    *    *    *

________________________________________________

________________________________________________


Näin meillä juhlitaan syntymäpäivää. Kiitos kaikille tämän vuoden aikana blogia lukeneille! Matka maailmaan jatkuu...

LX Ehjänä kotiin

Tiedän, että kadun tätä aamulla, mutta kun kerta en saa nukuttua niin kai sen ajan voi hyödyksikin käyttää. Sitä paitsi sisäinen kelloni on vielä pari tuntia paikallista aikaa jäljessä...

Takana on kesän toinen uskomattoman upea ulkomaan matka. Aurinkoa, rakkautta ja eläviä tilanteita riitti Portugalin taivaan alla meidän parin kymmenen hengen seurueelle enemmän kuin tarpeeksi. Ensimmäisen meille tarjosi hurjan helteen kera säiden herra, toisen aivan mahtava porukka ja siihen sisältyvät parinkunnat (tietysti draaman säestyksellä) ja kolmanteen sitten liittyi paikallisten järjestelyt sekä pienet ja vähän isommatkin terveydelliset tekijät. Kaikki päästiin hengissä kotiin, eikö se kuitenkin ole tärkeintä?

 

Matka oli aivan upea. On toki totta, että olisi ollut mukava selvitä ilman ongelmia (vatsavaivoja ja jotenkin jännästi ilmestynyttä älytöntä kesäflunssaa), mutta kaikki tämä oli vain pieni osa kokemusta. Ja kaikkein parhainta tässä on, että sain jakaa sen erittäin tärkeiden ihmisten kanssa sekä sain pari uuttakin ystävää.

Nyt olisi sitten edessä paluu arkeen. Uusi elämä odottaa, en enää pelkää niin kuin ennen, mutta toisaalta kaikki on tapahtunut niin nopeasti, etten oikein ole ehtinyt kaikkea sisäistämäänkään. Sen vain tiedän, että autotallissa odottaa uusi 120cm leveä sänky käyttöönottoaan. Olen iloinen ja onnellinen, odotan tulevia haasteita, mutta haikeus iskee. Esimerkiksi porukka, jonka kanssa jaoimme Portugalinkin ilot ja surut, jää kauas vaikkakaan ei menneisyyteen.

Maljan sulle jossain juon

Jotain jännää sulle tuon

Minä vuori-ilmaa pulloon laittaa voin tietenkin

Taikka vettä Atlantin

Ne sulle tuon kun saavun takaisin

Ne sulle tuon kun saavun takaisin

- Hector: Mandoliinimies -

 

Oletko sattunut huomaamaan, että vuosi on pitkä aika? No, minulle se jälleen nousee tietoisuuteen, sillä tämä rakas blogini täyttää nyt torstaina täyden vuoden. Tämä teksti on numeroltaan LX, eli 60, mutta kun lukuun otetaan myös Prologi niin päästään jo 61:een. Tätä tapausta pitänee juhlistaa jollain. Heinäkuun 18. päivä selviää miten.

Atlantin aalloilla

Turun toreilla

Pihan perällä

Laulan laulun

Kirjoitan kirjan

Suljen sinut syleiluuni

 



LIX Rakkautta ilmassa

Tämä kesä on täynnä rakkautta. Ihmiset ympärilläni rakastavat, toteuttavat unelmiaan ja nauttivat elämästä. Minäkin rakastan, nautin ja elän unelmiani. Siksi kirjoittaminenkin takkuilee. Tai siis en vietä tarpeeksi rauhallista aikaa koneeni ääressä, että ehtisin pukemaan sanoiksi sitä kaikkea mitä näen ja koen.

Sukulaisrakkaus on jännää. Jouduin siis sattumalta keskelle sukukokousta, jonka erikoisuutena oli keskustelut, joita käytiin yhtäaikaa neljällä kielellä. Näistä neljästä itse kykenen kommunikoimaan kahdella ja kahdesta muusta en sitten ymmärrä oikeastaan sanaakaan. Hieman pisti hiljaiseksi muiden keskustellessa jostain, jonka aihepiiristä minulla oli vain aavistus.

 

 

matkustan ympäri maailmaa

laukussa leipää ja piimää vaan

jos mua hiukkasen onnistaa

niin uuden ystävän saan

kun sanon: "päivää"

hän sanoo: "guten tag"

 

 

 

Miten käyttäisit rakkaasi kanssa ajan, jos yhteisten päivienne määrä olisi rajallinen ja hyvin tiedossa? Alkaisitko valmistaa teitä molempia eroon? Jättäisitkö hänet, jotta kärsimys tulisi heti? Vai hyödyntäisitkö vaan kaiken teille annetun ajan toivoen, että joskus niitä vielä annettaisiin teille lisää? Rakkaus on jännä juttu, se jotenkin jaksaa uskoa ja toivoa. Varmasti se jaksaa vaikka välissä olisi koko maapallo.

 

Kummasti se rakkaus jaksaa myös jatkuvaa yhdessä oloa. Onko kyseessä se oikea, kun yhdeksän vuorokauden lähes tauottoman yhdessä olon jälkeenkään kumpikaan ei hypi seinille eikä koe ahdistusta? Tästä pistetään nyt gallup pystyyn. Kaikki kommentoimaan, kiitos!

 

Kesä on täynnä suuria tunteita, tärkeitä päiviä ja elämän muutoksia. Onnea teille, jotka olette ottaneet askeleen eteenpäin suhteessanne: pitäkää huolta toisistanne. Vaikka itse olenkin ihminen, joka unelmoi aina jostain tulevasta, olen onnellinen nyt tässä. Se toki ei estä minua pohtimasta, mitä tapahtuukaan seuraavaksi.







LVIII Hei!

kesä

hyttyset

aurinko

sade

tuuli

uni



lennän

tunnen

elän

koen



rakkaus

rikkaus

toivo

onni

ilo



rusketusraidat otsassa



p.s. Elän nyt, kirjoitan myöhemmin.

LVII Sateenkaaria, salamoita ja pääskysiä

Kesä!

Se on täällä taas, vihdoin. Syksykin on kaunista, talvessa ei ole mitään vikaa ja kevät antaa elämään uutta virtaa, mutta kyllä siltikin se kesä on parasta kaikessa. Aurinko, lämpö ja se tuoksu!

Minun kesäni alkoi tästä viikonlopusta. Paljaat sääret ja hame, jäätelöä ja ulkoruokintaa. Hiipailin paljain jaloin pitkin pihaa. Kissa saalisti ötököitä. En tosin ollut erityisen tyytyväinen, kun katti valitsi kohteekseen ampiaisen... Raparperin lehtien alta paljastui iso sammakko ja jalkapohjaa poltti nokkonen. Kesäsateessa on ihana kävellä, etenkin hyvässä seurassa. Sain omituisen päähänpiston ja halusin pitää kiinni päätöksestäni: niin pääsin heittämään talviturkin melko viileään veteen. Iloitsin paljaiden jalkojeni jättämistä jäljistä liukkaan savisella tiellä ja vesilätäköistä asvaltilla. Sateenkaaria,  salamoita ja pääskysiä.

Viime päiviin on kuulunut paljon mm-jääkiekkoa, jota en todellakaan olisi uskonut seuraavani näin ahkerasti jopa ottaen huomioon, että nukuin kaksi kolmasosaa Suomi-Ruotsi -pelistä. Katsoin myös lähes kokonaan Euroviisujen finaalin, kannustin Suomen ihanaa Kristaa ja hämmästelin viisujen hyvää tasoa. Ukkosen jyrähdellessä istuimme kynttilän valossa syömässä kaunista illallista.

Tästä se kesä alkaa. Pian edessä ensimmäiset reissut ja valmistautuminen muihinkin (ainakin henkisesti) on jo käynnissä.

 

LVI Vauvakuumetta

Kaksi naista on sovittamassa mammavaatteita. Liikennevaloissa viereisestä autossa istuu pariskunta ja lapsi turvaistuimessa. Puistossa isät työntelevät vaunuja ja kaupassa vanhemmat työntävät lasta täyden ostoskärryn istuimessa.

Nuori nainen katsoo vauvaa, joka nauraa äitinsä käsivarsilla. Mies katsoo taaperoa, joka leikkii hiekkalaatikolla. Pariskunta katsoo ravintolan viereisessä pöydässä istuvaa perhettä. Minä katson pyöreävatsaista kollegaani ja huokaan.

Niin, minä kuulun niihin, jotka vielä unelmoivat, niihin, jotka kiinnitävät huomionsa jokaiseen perheeseen kadulla toivoen olevansa yksi heistä. Haluan tuntea elämän kasvavan sisälläni. Haluan pidellä uutta ihmistä sylissäni ja tuntea hänen sydämensä sykkeen. Haluan nähdä lapseni onnen ja rakastaa ehdoitta.

Vain sitä minä haluan, mutta sitä minulle ei anneta.



Viimeaikoina, syystä tai toisesta, mieleeni on tullut ajatuksia lapsista, vauvoista ja vanhemmuudesta. On myös yllättävän mukavaa, etten ole yksin pohtimassa asioita. Ei vielä, siitä olemme samaa mieltä, mutta ajatukset eivät suostu jättämään minua rauhaan.



p.s. Katkelman minä-kertoja en ole minä. Ainakaan täysin.