Mikä sitoutumisesta pelottaa niin kamalasti? Tätä olen toisinaan pohtinut ymmärtämättä kuitenkaan täysin. Minulle sitoutuminen on muodostunut luonnolliseksi tavaksi toimia. Vanhempani nimittäin pitivät harrastusten kanssa tiukasti kiinni siitä, että jos harrastetaan jotain niin sitä myös harrastetaan eikä vain silloin kun sattuu huvittamaan. Tästä olen heille kiitollinen, sillä rakkaimmat harrastukseni ovat näin antaneet minulle paljon ja enemmänkin.
Monesti olen kuullut jonkun valittavan, ettei pysty, kykene tai halua sitoutua. Toiset myös pelkäävät sitä. Varsinainen sitoutumiskammo ilmenee harrastusten sijaan parisuhteissa. Tätä pidetään erityisesti miesten ongelmana, mutta koskee aivan yhtälailla nykynaisiakin. Syystä tai toisesta nämä ihmiset kokevat sitoutumisen ahdistavana ja rajoittavana ja siksi näiden ihmisten suhteet kaatuvatkin usein johonkin sitoutumisen vaiheeseen. Nämä ihmiset pakenevat suhdetta enemmän tai vähemmän tiedostetusti.
Sitoutumiskammoinen ahdistuu sitovan suhteen rajoittavuudesta ja siitä ajatuksesta, että tässä tämä nyt oli (=ei enää joskaan uuden rakkauden tuntua tai ensitreffejä ym.). Hän kokee, ettei voi olla ja mennä enää niin kuin haluaa ja että sitoutuminen muutenkin rajoittaa häntä liikaa. Moni Sitoutumiskammoinen myös väittää, ettei heistä ole pysyvään suhteeseen.
Minä olen kuitenkin sitä mieltä, että kukin meistä on kykenevä toimivaan suhteeseen silloin, kun kumppani on oikea. Suhde sopivaan kumppaniin ei ahdista eikä rajoita liikaa. Toki sitoutuminen tarkoittaa sitä, että ottaa toisen huomioon, mikä taas toisinaan tarkoittaa omien toiveiden sivuuttamista. Nämä pienet kompromissit ja muut eivät kuitenkaan tunnu liian suurilta jos ne tekee oikean ihmisen puolesta.
Oikeaan ihmiseen sitoutuminen tuo turvaa, ainakin minä koen sen niin. Sormus sormessa on osoitus maailmalle siitä, että olen ollut onnekas ja löytänyt ihmisen johon haluan sitoutua. Sisimmässäni sitouduin jo kauan ennen sitä.
I'm yours.
