XXVII Tuulessa tanssivia keijuja

Miten jokin voi olla niin täydellistä. Kuin kristalleja leijailisi alas pilvilinnoista. Jokainen kide on täydellistäkin täydellisempi. Hiutaleet tanssivat tuulessa kuin hopean hohtoiset, kimaltavat pienen pienet keijukaiset. Vailla huolta, täynnä elämää ja onnea, ne elävät hetkessä. 

Yksi on täydellinen, mutta kuolee yksin ollessaan. Kun ne kaikki liittyvät yhteen, syntyy jotain niin mahtavaa, että se voi pysäyttää kokonaisen kaupungin. 
Hento kerros, joka saa maan muuttumaan valkeaksi, mutta joka sulaa ensimmäisen auringonsäteen alla. 
Metrinen hanki: maa, joka pysyy valkoisena myös lämpimämpänä päivänä.
Ihmisen korkuinen kinos, juuri sellainen, jonka oletat sulavan aikaisintaan juhannukseksi.

Maa on valkoinen. Maailman piirteet pehmenevät puuterilumen kerrostuessa oksille ja kattojen harjanteille. Valo, joka heijastuu yhteenliittyneiden hiutalekeijujen siivistä. Kynttilän liekki, kaupungin valot: hohde moninkertaistuu heti ensimmäisten lumikerrosten asetuttua aloilleen. Valo on palannut luoksemme.

Märkä.
Loska.
Liukkaat tiet.
Huonot ajokelit.
Kylmä. 
Mikään ei häiritse, sillä saan tanssia keijujen kanssa. Ympärilläni vain hiljaisuus ja leijailevat lumikiteet vaellan omassa maailmassani. Edes omassa päässäni ei ole huutavia ajatuksia.

Täydellinen hiljaisuus.

XXVI Älä polta siltoja

Hyvää loppuelämää.

Lause, joka sisältää lopun. Hyvästi. Tästä lähtien olemme kuin emme olisi koskaan toisiamme tunteneetkaan. Tämä oli tässä. Tuon lauseen kuuleminen ei koskaan ole mukavaa. Se viiltää syvältä. Se on luotu tekemään kipeää.

Kahdesti minulle on jätetty hyvästit tuota lausetta käyttäen. Ensimmäinen oli puolituttu teini-ikäinen nuori mies, joka ei ilmeisesti kyennyt keksimään muuta tapaa jättää taakseen koko rippikoulu. Hänen sanojaan ei voinut ottaa todesta, hän ei tarkoittanut sillä mitään pahaa.

Toinen kerta oli vakavampi. Ihminen, joka kerran oli merkinnyt paljon, sanoi minulle nuo sanat. Hänen äänen sävynsä oli kylmä, juuri niin kuin vain hänen äänensä voi olla. Hän tarkoitti sanojaan, siitä ei ollut epäilystäkään. Hyvästit eivät tulleet yllätyksenä, joten kykenin kävelemään pois pystypäin. Mutta vaikka sitä kuinka osasi odottaa, missään nimessä se ei ollut helppoa. No, näille hyvästeille oli syynsä, enkä kadu omasta puolestani mitään.

Hyvää loppuelämää. Käytä noita sanoja harkiten, tai oikeastaan olisi parempi, ettet käyttäisi niitä. Täydellisten hyvästien jälkeen paluuta ei enää ole. Mikäli voit välttää sen, älä polta siltoja. Koskaan ei voi tietää milloin saatat tarvita juuri sen yhden ihmisen apua.

XXV Heittäydyn

En tunnistanut pelkoa itsessäni. En huomannut ahdistusta. Tunsin tyhjyyden, en tuntenut mitään. 

Tilanne ei ollut uusi, mutta olin ehtinyt unohtaa, mitä toiseen tutustuminen on, millaista on edetä hitaasti, lähteä liikkeelle täysin tuntemattomasta. En osannut sijoittaa itseäni mihinkään. Tunsin olevani eksyksissä, kuin palapelin pala, jota ei ole tarkoitettu tähän kokonaisuuteen.

Kaikki oli vain päässäni. Kun palapelin pala käännetään oikein päin, se kolahtaa paikoilleen. Minä sovin tähän palapeliin, ainakin toistaiseksi. 

Uskalla luottaa, sanon itselleni. Uskalla luottaa itseesi, luottaa häneen ja olosuhteisiin. Et ole yksin, tiedät sen. Jos putoat, turvaverkko allasi on valmiina ottamaan sinut vastaan. 

Anna hänen nostaa sinut korkeuksiin. Heittäydy mukaan virtaan ja anna sen viedä. Et sinä huku, osaat kyllä uida.

Heittäydyn, kynäni kulkee paperilla kirjaten ylös tarinamme.

XXIV Runo prinsessasta

Olipa kerran
pieni ja kaunis valtakunta
ja siellä
pieni ja kaunis prinsessa


Prinsessa rakasti elämää
rakasti kaikkea ympärillään
rakasti jokaista vihollistaankin


Prinsessa oli onnellinen
hänen oli hyvä olla
vaikka hän toivoikin vielä lisää


Hänellä
oli paljon hyvää
paljon kaunista
mutta ei sitä kaikkein kauneinta


Odotettuaan
omasta mielestään liian kauan
haltiatarkummien mielestä säädyllisen ajan
prinsessa sai haluamansa


Oliko prinsessa onnellinen?
löysikö hän nyt sen puuttuvan palan?
oliko prinsessa todella onnellinen?


Ei


Prinsessa sai kaiken haluamansa
mutta ei saadessaan
osannutkaan arvostaa
osannutkaan rakastaa