Miten jokin voi olla niin täydellistä. Kuin kristalleja leijailisi alas pilvilinnoista. Jokainen kide on täydellistäkin täydellisempi. Hiutaleet tanssivat tuulessa kuin hopean hohtoiset, kimaltavat pienen pienet keijukaiset. Vailla huolta, täynnä elämää ja onnea, ne elävät hetkessä.
Yksi on täydellinen, mutta kuolee yksin ollessaan. Kun ne kaikki liittyvät yhteen, syntyy jotain niin mahtavaa, että se voi pysäyttää kokonaisen kaupungin.
Hento kerros, joka saa maan muuttumaan valkeaksi, mutta joka sulaa ensimmäisen auringonsäteen alla.
Metrinen hanki: maa, joka pysyy valkoisena myös lämpimämpänä päivänä.
Ihmisen korkuinen kinos, juuri sellainen, jonka oletat sulavan aikaisintaan juhannukseksi.
Maa on valkoinen. Maailman piirteet pehmenevät puuterilumen kerrostuessa oksille ja kattojen harjanteille. Valo, joka heijastuu yhteenliittyneiden hiutalekeijujen siivistä. Kynttilän liekki, kaupungin valot: hohde moninkertaistuu heti ensimmäisten lumikerrosten asetuttua aloilleen. Valo on palannut luoksemme.
Märkä.
Loska.
Liukkaat tiet.
Huonot ajokelit.
Kylmä.
Mikään ei häiritse, sillä saan tanssia keijujen kanssa. Ympärilläni vain hiljaisuus ja leijailevat lumikiteet vaellan omassa maailmassani. Edes omassa päässäni ei ole huutavia ajatuksia.
Täydellinen hiljaisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti