Sukulaisrakkaus on jännää. Jouduin siis sattumalta keskelle sukukokousta, jonka erikoisuutena oli keskustelut, joita käytiin yhtäaikaa neljällä kielellä. Näistä neljästä itse kykenen kommunikoimaan kahdella ja kahdesta muusta en sitten ymmärrä oikeastaan sanaakaan. Hieman pisti hiljaiseksi muiden keskustellessa jostain, jonka aihepiiristä minulla oli vain aavistus.
matkustan ympäri maailmaa
laukussa leipää ja piimää vaan
jos mua hiukkasen onnistaa
niin uuden ystävän saan
kun sanon: "päivää"
hän sanoo: "guten tag"
Miten käyttäisit rakkaasi kanssa ajan, jos yhteisten päivienne määrä olisi rajallinen ja hyvin tiedossa? Alkaisitko valmistaa teitä molempia eroon? Jättäisitkö hänet, jotta kärsimys tulisi heti? Vai hyödyntäisitkö vaan kaiken teille annetun ajan toivoen, että joskus niitä vielä annettaisiin teille lisää? Rakkaus on jännä juttu, se jotenkin jaksaa uskoa ja toivoa. Varmasti se jaksaa vaikka välissä olisi koko maapallo.
Kummasti se rakkaus jaksaa myös jatkuvaa yhdessä oloa. Onko kyseessä se oikea, kun yhdeksän vuorokauden lähes tauottoman yhdessä olon jälkeenkään kumpikaan ei hypi seinille eikä koe ahdistusta? Tästä pistetään nyt gallup pystyyn. Kaikki kommentoimaan, kiitos!
Kesä on täynnä suuria tunteita, tärkeitä päiviä ja elämän muutoksia. Onnea teille, jotka olette ottaneet askeleen eteenpäin suhteessanne: pitäkää huolta toisistanne. Vaikka itse olenkin ihminen, joka unelmoi aina jostain tulevasta, olen onnellinen nyt tässä. Se toki ei estä minua pohtimasta, mitä tapahtuukaan seuraavaksi.
