Lähes kaikilla meistä lienee se oma pieni salaistakin salaisempi haaveemme, jota vaalimme syvällä sydämessämme. Lapsena ne haaveet kailotettiin ääneen. Kun meiltä kysyttiin, mitä meistä tulisi isona, vastasimme rehellisesti: "Ballerina!" "Formulakuski!" "Laulaja!" Varttuessamme opimme hiljentämään tuon huudon, kun maailma (vai meitse?) vakuutti meille, että unelmat eivät voi toteutua. Me opimme vastaamaan asiallisesti: "Minusta tulee lastenhoitaja."
Se salainen unelma ei kuitenkaan koskaan kadonnut minnekään ja ajoittain se sieltä nostaa päätään. Yleensä olemme mukamas tarpeeksi järkeviä, emmekä todellakaan lähde sellaisiin humputuksiin mukaan, ja jos joku toinen lähtee, me moitimme häntä lapselliseksi. Todellisuudessa olemme kateellisia. Olemme kateellisia siitä tosiasiasta, että tuolla toisella oli tarpeeksi rohkeutta kuunnella itseään ja tehdä unelmistaan totta. Toki välttämättä meillä ei jatkuvasti ole kovin suuria valmiuksia ottaa sitä ratkaisevaa askelta. Mutta mitä jos meille annettaisiin se mahdollisuus? Mitä jos meille tuotaisiin kultaisella tarjottimella eväät toteuttaa suurin unelmamme, olisimmeko valmiita siihen? You never know, if you never try.
Hän, joka on seuraillut tätä blogia pidempään, saattaa vielä muistaa, että olen kirjoittanut unelmista aiemminkin. Mainitsin unelmani, joiden en uskonut olevan niin korkealle suuntaavia kuin eräiden lähipiirini ihmisten. No, nyt alan sitten perua puheitani. On minullakin niitä ei niin arkipäiväisiä unelmia. Ai mitäkö? Enpä taida kertoa, ne menettäisivät vielä merkityksensä. Kuulette sitten, jos joskus pääsen niitä oikeasti elämään.
Niin, minä aion ottaa vastaan ne eväät kultaisella tarjottimella. Nyt se on luvattu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti