Onko jotain aivan kamalaa siinä, että katseeni on kaukana tulevaisuudessa? Oikeastaan, en tiedä onko se kuitenkaan niin kovin kaukana. Ei minun maailmassani. Maailmassa, jossa vallitsevat aivan toiset lait aikaan liittyen. En elä teidän ajassa. Minulle viikonpäästä tuntuu olevan kauempana, kuin vuoden päästä. Ainakin hetkittäin. Sekin vaihtelee. Joskus minullakaan ei ole kuin tämä hetki.
Olenko hullu, jos uskon tulevaan? Jos uskon maailmaan? Pidättekö minua hulluna jos uskon, että maailmassa on enemmän kaunista ja hyvää kuin sitä toista? Tiedän, että toisille teistä ajatukseni ovat surrealistisia.
Sinisilmäinen, Taivaanrannanmaalari, Sokea, Hyväuskoinenhölmö.
Nuo olkoon siis lempinimiäni, jos niin tahdot.
Minä uskon hyvään huomeneen. En halua täyttää maailmaa virran varren tehtailla, vaan unelmilla ja elämällä. Imagine, kuvittele millainen maailma voisikaan olla. Minulla on unelma.
Kykenetkö näkemään, sen minkä minä näen? Vai oletko itse likinäköinen? Ei se mitään, ollaan molemmat sitten sokeita, kun kumpikaan ei suostu katsomaan toisen silmillä.
Yhdessä hetkessä saatan olla aivan innoissani, seuraavassa aivan peloissani. Tämä uusi elämä vaatii totuttelua. Toisaalta, niinhän se taitaa olla. Harvat meistä sopeutuvat muutoksiin tosta noin vaan. Niitäkin ihmisiä toki on... No, oli miten oli, mä en ole niitä ihmisiä. Ensimmäinen kuukausi on pian takana ja päässäni pyörii yhtä monta kysymystä kuin silloinkin. En vieläkään tiedä kuinka sopeutuisin uusiin kuvioihin. En ole lainkaan varma, että olen osa porukkaa. Hetkittäin mut valtaa yksinäisyys, turha sellainen, mut silti ahdistava. Hanki seuraa? Siinä olisi hyvä neuvo, mutta toisaalta kaipaan omaa tilaa oltuani hyvinkin sosiaalinen päivällä. Eikä samoja naamoja aina vaan jaksa pitkiä päiviä, ei millään pahalla, olette ihania. Vaihtoehtona fyysiselle seuralle olen sitten ottanut virtuaalisen viestinnän ja tv-sarjat. Toimii useimmiten ihan ok.
Ulkona on pimeää ja mulla on verhot auki. Eipä tuolta paljon muuta näy kuin pihavalot ja vähän pensasta niiden loisteessa. Pimeä aika vuodesta lähestyy, jaksaminen tuskin ainakaan helpottuu tästä. Lienee tarpeellista oikeasti taas pohtia miten piristää itseään.
Haluaisin sateenkaarikynnet. Joudun toistaiseksi tyytymään pelkkään oranssiin sillä en raaskinut tuhlata värivalikoimani laajennukseen vielä aivan tarvittavia summia. Toisaalta, tämäkin väri on upea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti