Oletko sinä vielä löytänyt harrastusta, joka vie mukanaan sielun, mielen, sydämen ja ruumiin? Minä olen. Saan olla kiitollinen vanhemmille, jotka tutustuttivat minut tanssin uskomattomaan maailmaan. Minä en olisi minä ilman tätä kaikkea.
Yksinkertaisin perustelu sille, miksi rakastan tanssimista, on fyysinen hyöty ja mielihyvä. Lapsuus vuosien jälkeen liikkumiseni on hitaasti vähentynyt, mutta säännöllisen tanssimisen avulla olen saanut pidettyä itseni edes jonkinlaisessa kunnossa. En erityisemmin pidä pimeässä lenkkeilemisestä ja olen muutenkin laiska liikkumaan yksin, joten se lievä sosiaalinen paine, jonka tanssiryhmä luo, ja lämpimät sisätilat talvella, ovat unelma.
Niin, se sosiaalinen merkitys. Vaikea kuvailla. Pidin itseasiassa parin minuutin puheen aiheesta jonkin aikaa sitten, mutta totesin jo siinä puhetta pitäessäni, etten koskaan tulisi saamaan koko totuutta ihmisille, jotka eivät ole sitä itse kokeneet. Jotain kai heillekin kertoo se, että matkustan lähes viikoittain satoja kilometrejä vain päästäkseni osaksi tanssista ja siitä ryhmähengestä.
Ystävän pyynnostä yritän tätä kyseisen harrastuksen merkitystä pukea kirjalliseen muotoon, mutta jokaisen lauseen jälkeen ymmärrän entistä paremmin, ettei tätä kaikkea vaan voi pukea sanoiksi.
"Kansantanssi on elämäntapa."
Minä en olisi minä ilman sitä. Elämä olisi kovin erilaista ilman sitä. Minulla ei olisi tätä elämää ilman sitä.
Siinä samassa konsertissa, jossa itse olin lavalla sen viisi minuuttia, oli mukana monta tanssiryhmää. Suurin osa sai olla lavalla edes kymmenen minuuttia. Oli kuitenkin yksi nuorempien ryhmä, joka saapui paikalle "vain finaaliin". Ajattelin etukäteen, että mahtaa olla turhauttavaa tulla paikalle vain ollakseen pieni osa jotain valtavaa kokonaisuutta. Ajatukseni kulkivat siis samaa rataa kuin ystäväni, joka oletti minua ärsyttävän vastaavan tilanteen. Niin, tämän havaittuani minun oli helppo ymmärtää, lasten loputonta íntoa verhoissa. Olinhan itse yksi heistä.
Siinä samassa konsertissa, jossa itse olin lavalla sen viisi minuuttia, oli mukana monta tanssiryhmää. Suurin osa sai olla lavalla edes kymmenen minuuttia. Oli kuitenkin yksi nuorempien ryhmä, joka saapui paikalle "vain finaaliin". Ajattelin etukäteen, että mahtaa olla turhauttavaa tulla paikalle vain ollakseen pieni osa jotain valtavaa kokonaisuutta. Ajatukseni kulkivat siis samaa rataa kuin ystäväni, joka oletti minua ärsyttävän vastaavan tilanteen. Niin, tämän havaittuani minun oli helppo ymmärtää, lasten loputonta íntoa verhoissa. Olinhan itse yksi heistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti