Holy matrimony. Onko avioliitto pyhä? Onko se vain niille, joille kirkko sen haluaa tarjota vai mahdollisuus jokaiselle ihmiselle osoittaa muiden silmissä pätevällä tavalla olevansa sitoutunut omaan rakkaaseensa? Onko avioliitto ikuinen?
Ennen naisella ei ollut asemaa ilman avioliittoa. Avioliiton solmimisen jälkeen nainen sai automaattisesti miehensä aseman. Kauan ennen tätä, joskus esihistoriassa, meidän esivanhempamme (tai esiesiesiesiesiesi...-vanhempamme) eivät olleet edes missään määrin taipuvaisia sitoutumaan yhteen yksilöön. Elämänmuodon kehittyessä, jotta kyettiin varmistamaan turva ja toimeentulo omille jälkeläisille, siirryttiin hiljalleen kohti nykypäivän ideaalia: yksiavioista ihmistä. No, se esihistoriasta...
Olen ihminen. Kaipaan turvaa ja rakkautta. Olen tämän maailman kasvatti. Haluan sitoutua yhteen ihmiseen ja rakentaa tämän kanssa kodin.
Avioliitto on kahden ihmisen välinen sopimus. Häitä pohdittaessa tehdään linjavalinta: kirkkohäät vai siviilivihkiminen. Molemmissa lopputulos on sama. Lain edessä kummallakin tavalla vihityt parit saavat samat oikeudet ja velvollisuudet. Itse rakastan kirkkojen tunnelmaa ja toivon saavani siunauksen liitolleni. Silti en näe mitenkään eriarvoisena avioliittoa, joka on solmittu maistraatissa. Ihan yhtäläinen oikeus ja kunnia on molemmissa tapauksissa myös juhlia häitä.
Valkoinen mekkokaan ei ole missään nimessä sidottu kirkollisiin menoihin. Ennen morsiammen valkoinen puku symboloi neidon neitsyyttä, mutta kovin harva morsian enää tänä päivänä on täysin koskematon. Ehkä nykyaikaisempaa olisi nähdä puvun valkoinen väri kuvastamassa kantajansa puhdasta ja syvää rakkautta.
Avioliitto ei ole ihan mikä tahansa lupaus. Vaikka en koe kyseessä olevan varsinaisesti Jumalalle tehty lupaus, se on kuitenkin lupaus rakaudesta: "Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii." (1. Kor. 13:4-7) Lainaus on Raamatusta, mutta toimii hyvänä ohjenuorana niillekin, jotka eivät usko Raamatun olevan jumalallista alkuperää. Kyse on kuitenkin rakkaudesta. Koska avioliiton perusidea on luvata rakastaa niin myötä- kuin vastamäessä, kyse on erittäin sitovasta sopimuksesta. Avioliittoon ei kannata syöksyä ellei ole aivan varma, että on valmis tekemään kaikkensa ja enemmänkin suhteen ja sen toisen hyväksi.
Me olemme ihmisiä ja ihmiset ovat erehtyväisiä. Joskus, vaikka kuinka haluaisimme saada jutun toimimaan, siitä ei vain tule mitään. Onneksi nykyään avioero on mahdollinen. Siihen päätyminen on kuitenkin viimeinen vaihtoehto, mikäli mikään ei toimi. Ennen eronnut oli hylkiö. Etenkin nainen sai kärsiä avioerostaan. Hänen asemansa romahti automaattisesti. Nykyään, kun on kyse yleisemmästä ilmiöstä ja modernista maailmasta, siitä ei aiheudu samanlaista sosiaalista painetta.
Kirkko täynnä sukulaisia, ystäviä ja rakkaita.
Urut soivat ja sydämeni laulaa.
Valkoinen puku loistaa auringossa, kun kävelen rakkaani käsipuolessa pitkin käytävää.
Haluan naimisiin. Rakkaani tietää sen. Kun aika on oikea, ja olen valmis, haluan astella alttarille. Koska en osaa ennustaa tulevaa, en tiedä onko liitto ikuinen. Sydämeni solmii sen kuitenkin ainiaaksi.
"Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus."
(1. Kor. 13:13)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti