XIV Kalenteri

Oli aika, jolloin en omistanut käsilaukussa kulkevaa kalenteria. Nyt en voisi kuvitellakaan muistavani jokaista menoa ja merkintää ulkoa. Olen kalenteriorja, myönnetään.

Tämä syksy piti olla minun omaa aikaani. Vapaa kuin taivaan lintu, se oli suunnitelmani. Mahdollisuus matkustaa ja nähdä maailmaa. Nyt tuntuu siltä, että kalenteriini ei mahdu paria päivää pidempiä matkoja, jos niitäkään. Ainut hyvä puoli tässä on, että ne rahat, jotka käyttäisin matkustaessani, säästyvät tulevan varalle. Muuten on vain ahdistavaa huomata viikonloppujensa katoavan erilaisten suunnitelmien alle. Vapaaehtoistahan se kaikki suurimmaksi osaksi on, mutta kuitenkin, normaalielämästä poikkeavia kalenteriin merkittäviä suunnitelmia ne ovat.

En usko olevani ainut, joka elää kalenterinsa varassa. Tähän suuntaan viittaa ainakin se, että jälleen koulujen alkaessa kirjakauppojen ja muiden vastaavien hyllyt pursuilevat erilaisia kalenterivaihtoehtoja. On suurta ja pientä, on viikko/aukeama ja päivä/sivu vaihtoehtoja, on muumia, Wagneria, lintuja, kaloja ja ties mitä. Kalentereiden markkinointi aloitetaan heti kouluun saapuville, meistä koulitaan hiljalleen kaltaisiani orjia. 

Onko jokin keino välttää kalenteriorjan kohtalo? Tai päästä vapaaksi? Aina voi vain jättää uuden kalenterin hankkimatta ja elää siinä uskossa, että kykenee muistamaan kaiken tarpeelisen. Mikäli aktiivisuus on lähelläkään omaa tasoani, en usko muistin riittävän. Silloin tukeutuu helposti ylimääräisiin muistilappuihin ja ennen kuin huomaakaan, joka paikassa on neonvärisiä paperineliöitä. Ei, minä en ainakaan selviäisi ilman kalenteriani.

Myönnän tappioni, olen ja tulen varmaan vielä pitkälle tulevaisuuteenkin olemaan kalenteritiippuvainen. Jos siis kannan mukanani aina pientä kirjaa, joka käytännössä sisältää koko elämäni, miksen sitten tekisi sitä tyylillä? Tänä vuonna hemmottelen itseäni kauniilla kalenterilla, joka ehkä piristää päivää silloinkin, kun sivut tuntuvat hukkuvan merkintöihin.