VII Erilaisuudesta

Jälleen kaksi maailmaa: musta-valkoinen ja värikäs. Ja pieni ihminen, joka etsi paikkaansa.

Musta-valkoiset haluavat kaiken olevan musta-valkoista, yhtä helppoa oppia tuntemaan ja ymmärtää kuin valkoisille lehden sivuille mustalla musteella painetut uutiset. Kaikki on tuttua. On mustaa, valkoista ja kaikkia harmaan sävyjä, mutta kaikki on selitettävissä.

Musta-valkoiset suhtautuvat pelolla ihmisiin, jotka näkevät maailman spektrin läpi. Värit ovat jotain sellaista, mitä musta-valkoiset eivät koskaan kykene täysin ymmärtämään, ja he eivät pidä siitä, etteivät ymmärrä. Nämä ihmiset, joille on suotu kyky nähdä maailma kaikissa sateenkaaren väreissä, ovat joutuneet aina taistelemaan musta-valkoista, selkeä rajaista maailmaa vastaan. Heille mikään ei ole itsestään selvää, kaikki on värikästä. Heidän silmissään loistaa koko värien ja sävyjen kirjo.

Oli Ihminen, jonka musta-valkoinen maailma kasvatti. Ole rohkea, piirrä omat karttasi, hänelle sanottiin. Ja hän piirsi - mustaa ja harmaata valkoiselle, sillä vain nämä värit hänelle annettiin. 

Kerran Ihminen löysi kynän. Se oli erilainen, kuin ne, joita hän yleensä käytti, mutta kynä sopi hänen käteensä kuin se olisi tehty siihen. Ihminen teki viivan paperille. Teki toisen, ja kolmannen. Väri muuttui. Ensimmäinen viiva alkoi harmaana, päättyi siniseen. Toinen alkoi vihreästä, päättyi keltaiseen. Kolmas liukui oranssista punaiseen. Ihminen ei ymmärtänyt, mutta värit tuntuivat kuuluvan siihen. Hän pelkäsi, sillä niin hänet oli opetettu reagoimaan, mutta kaikki tuntui hyvältä. 

Ihminen oli ennenkin ollut hieman eristäytynyt muista ihmisistä. Hän oli ollut niin keskittynyt piirtämään karttaansa, ettei ollut nähnyt muuta. Nyt hän katsoi muita ihmisiä. Heidän silmiään. Mustia, harmaita, lähes valkoisia silmiä joka puolella, mutta ei pelkästään niitä. Hän näki ihmisiä, joiden silmistä loisti samat värit kuin hänen piirtämistään viivoista. Heitä oli vähemmän, mutta heistä loistavat värit vetivät Ihmistä puoleensa. Nähdessään oman peilikuvansa hän näki silmistään sekä värejä, että mustaa, harmaata ja valkoista. 

Ihminen tiesi, ettei hän ollut niin kuin nuo, joiden silmistä värit puuttuivat täysin, mutta ei hän ollut samanlainen kuin värikkäät ihmisetkään, sillä hänessä oli harmaan sävytkin. Musta-valkoiset hyväksyivät hänet joukkoonsa, sillä hänessä oli tarpeeksi samaa, mutta Ihminen tunsi itsensä usein kuitenkin hieman liian oudoksi heidän kanssaan. Jo hakeutuessaan värikkäiden ihmisten seuraan Ihminen tiesi olevansa erilainen, mutta hän halusi kokeilla kuitenkin. Hänen odotuksensa kävivät toteen, mutta hän tunsi silti olevansa tervetulleempi tänne kuin musta-valkoisten maailmaan.

Ihminen jäi pohtimaan tuota pientä huomiota, jonka hän itsestään teki. Erilainen hän oli molemmissa maailmoissa, mutta miksi toinen tuntui enemmän omalta? Etenkin, kun kyseessä oli se maailma, johon hän vasta oli tutustumassa - tuo värikäs maailma, jota musta-valkoiset pelkäsivät.

Sateenkaaren värit ja värien kaikki sävyt - niitä on enemmän erilaisia kuin mitenkään on mahdollista erottaa pelkkiä harmaan sävyjä, mustaa ja valkoista. Värikkäät ihmiset ovat tottuneet erilaisuuteen omassakin maailmassaan, toisin kuin musta-valkoiset. Heidän on helpompi ottaa joukkoonsa erilainen Ihminen.

Värikkäät ihmiset ovat myös taistellessaan oppineet pitämään toistensa puolia. Ei ole väliä, millä tavoin olet erilainen, kunhan olet rohkeasti oma itsesi.

Ihminen eli rohkeasti kahden maailman rajalla - erilaisena ja ylpeänä siitä.