Vaikka hypin tänään metsässä avojaloin kesämekko päälläni ja kahlasin kaislikossa, olen syksytunnelmissa. Istun hämärässä kynttilöiden keskellä ja kädessä kuppi kuumaa.
Kynttilä tuo valoa ja tunnelmaa. Ne ovat kuin pieniä toivonkipinöitä keskellä pimeyttä. Ajalla ennen sähköä tuli oli ainut keino valaista sisätilat. Nykyään olemme harvoin konkreetisesti riippuvaisia kynttilöistä, mutta poltamme niitä mielellään omaksi iloksemme.
Kynttilän valkea liekki tuo mieleeni pienen enkelin. Lapsuudessa suojelusenkelit kulkivat aina vierellämme ja uskon, että ne kulkevat tänä päivänäkin. Ei, en tarkoita valkeakaapuisia henkiolentoja, taivaallisia sotureita enkä niitä kiiltokuvien kiharapäitä. Tarkoitan enkeleitä, jotka oikeasti kulkevat vierellämme ja auttavat. Toisinaan huomaamme meitä auttavat kädet, kohtaamme katseen ja osaamme kiittää, joskus enkelimme toimivat niin ettemme huomaa heitä lainkaan. Enkelisi on se, joka sinua pyytettömästi auttaa, rohkaisee ja rakastaa. Voimme kaikki olla enkeleitä toisillemme. Kynttilän liekki tuo mieleeni kiiltokuvaenkelin vaaleine kiharoineen, siipineen ja suurine silmineen. Siinä olkoon symboli kaikille todellisille enkeleille.
Olen aina rakastanut kynttilöitä. Itse en niitä juuri ole ennen polttanut, sillä en ole pysynyt paikallani tarpeeksi kauaa sellaisena hetkenä, että olisin voinut kynttilän sytyttää. Tänään tunsin tarvetta luoda itselleni pienen pesän, jossa ajatella elämää. Kynttilät tuovat mieleeni mökki-illat, talven ja erään kesäyön ei niin kauan aikaa sitten. Tällä kertaa kynttilät tuovat maailman lähemmäs, vievät minut lähemmäs sitä mitä kaipaan.
kynttilä pimeässä
kunpa olisit täällä
jakamassa hetken kanssani
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti