Maailma on kummallinen paikka asua ja elää. Näemme ympärillämme ihmisiä, joita usein haluamme edes yrittää ymmärtää. Harvoin siinä onnistumme. Me myös toivomme tulevamme ymmärretyiksi ihmisten keskuudessa. Kuitenkin, kuinka voisimme olettaa toisten ymmärtävän meitä, jos emme itse ymmärrä itseämme?
Meille kaikille tapahtuu paljon, jatkuvasti. Aina kyse ei ole mistään maatamullistavasta, mutta kaikki elää silti. Toisinaan mullistukset ovat niin suuria, että niiden käsitteleminen vie kaiken energian. Oma elämäni muuttui viimeisen vuoden aikana. Voisi sanoa, että löysin itseni. Siitä saan kiittää useita yksittäisiä ihmisiä enemmän tai vähemmän, sekä kohtalon näkymätöntä kättä, joka ohjaa toimiamme. Vuosi ei ollut helppo, haavojen parantuminen vie aikaa ja olen yhä matkani alussa, mutta en kadu mitään. Juuri tällä hetkellä tunnen olevani risteyksessä, jossa tiedän kumman polun valita. Mielialat kuitenkin vaihtelevat, epätoivo palaa vielä luokseni.
Minä kirjoitan, sillä rakastan kirjoittamista. Kirjoitan, sillä tunnen tarvetta selkeyttää ajatuksiani. Kirjoitan, sillä toivon pohdintojeni saavan jonkun toisenkin pohtimaan ja ehkä lopulta ymmärtämään maailmaa paremmin. Niin, myös minä toivon tulevani ymmärretyksi. Pohdintani eivät tule välttämättä olemaan loogisia, en ole looginen ihminen, eivätkä niiden aiheet välttämättä niin kovin järkeviä, mutta kirjoitan niin kuin näen ja koen. Kirjoitan oman totuuteni, rehellisesti ja valehtelematta, mutta en tarkoituksella loukkaa ketään.
Toivon, että vierelleni löytyy ihmisiä, jotka löytävät teksteistäni jotain itselleen. Tervetuloa kanssani Matkalle Maailmaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti