Mitä se on? Kaksi eri maailmaa, toinen toistensa sisällä.
Kirjat ovat ystäviäni, lapsiani. Ne voivat pelastaa kamalimmankin päivän ja ovat aina siinä minua, lukijaa, varten. Kirjat vievät pois tästä maailmasta silloin, kun seinät kaatuvat päälle ja kaikki muut ovat hylänneet. Ne on luotu viihdyttämään, herättämään tunteita.
Mikä kirjoissa sitten oikein saa meidät, osan ihmisistä, pauloihinsa? Toisia meistä kiehtoo jännitys, joitain romantiikka, yhtä fakta ja toista taas fiktio. Minulle genrellä ei ole merkitystä, tarinalla on. Saman tyyliset ihmiset, kohtalot tai vaikka vain lausahdukset, jotka tuntuvat tutulta voivat saada ymmärtämään tarinaa, kirjan tai omaa, aivan uudella tavoin. Viimeisen viikon aikana olen lukenut ja elänyt uudelleen viimeisen vuoden tapahtumia. Olen elävä todiste siitä, että sanat paperilla kansien välissä voivat saada itkemään ja nauramaan, kärsimään ja nauttimaan. Kaikki eivät koe lukemaansa yhtä konkreettisesti kuin minä, tiedän sen. Tämä on minulle annettu lahja ja kirous. Irtautuminen tästä maailmasta on helpompaa, mutta pään hakkaamista seinäänkin (tai kirjan kanteen) riittää.
Lähes kaikki kirjallisuus tuntuu käsittelevän tavalla tai toisella inhimillisiä teemoja, ehkä siksi, että ne ovat ihmisten kirjoittamia. Sekö meitä vetää puoleensa? Tieto siitä, että joku toinen, vaikka vain kirjan hahmo, pohtii/kokee/elää/tuntee kuten mekin? Ehkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti