LXIX Aikaa

Nyt on sellainen fiilis, että koko iltana en enää tee yhtään mitään järkevää. Kämppä on puhdas ja kaunis. Tällä hetkellä tämä tuntuu kodilta, näin ei ole joka hetki. Toisinaan vaan tunnen olevani yksin. Silmät kyynelissä silloin lähetän viestin toivoen vaan, että joku vastaisi ja todistaisi, etten olekaan niin yksin kuin kuvittelen. Hiljaisuus vaatii totuttelua.

Kuitenkin, nyt kun olen laittanut tavarat jälleen paikoilleen, pessyt ja pyyhkinyt, paikka on jotenkin paljon kotoisampi kuin pari tuntia sitten. Oman osansa tunnelmaan tuovat myös kynttilät, jotka sytytin hyllylle. Tästä ei puutu enää muuta kuin jokin pieni herkku ja iso kupillinen teetä. Tässä syy miksi rakastan syksyä ja talvea: ulkona on tarpeeksi pimeää, että kynttilöissä on jotain järkeä.

 

tiedän

ettet tarvii mua

tiedän

että selviit yksinkin

mut tiedäthän

et voisin olla siinä silti

vai etkö halua

että halaan sua nyt?

 

 

 

Neiti Aika

 

Neiti Aika oli hiljainen. Hiljaa hän kulki muiden mukana, harvoin hän sanaa sanoi.

 

Töissä hänen läsnäolonsa häiritsi muita. Pelkkä hänen läsnäolonsa sai kaikki tuntemaan, että työt pitäisi saada valmiiksi. Työt tulivatkin tehdyksi, mutta kiireessä hutiloiden. Kukaan ei ollut tyytyväinen Neiti Ajan osallisuuteen.

 

Vapaa-ajalla useimmat unohtivat Neiti Ajan. Hän saattoi istua päivällispöydässä muiden seurassa ilman, että kukaan kysyi häneltä, miten hänen päivänsä oli mennyt. Neiti Aikaa harmitti kovasti, ettei häntä koskaan pyydetty mukaan peli-iltoihin, eikä hänen kanssaan sovittu tapaamista kahvilaan.

 

Eräänä päivänä Neiti Aika sai uuden työkaverin. Jo ensimmäisenä aamuna Uusi yllätti Neiti Ajan. "Hyvää huomenta", hän sanoi kohdatessaan tämän ensimmäistä kertaa. Kukaan ei ollut koskaan tehnyt sellaista Neiti Ajalle. Ja Uusi teki toisti samat sanat Neiti Ajalle jokainen aamu, suuren hymyn kera. Hymy oli silmissä. Uusi, jota Neiti Aika alkoi kutsua Hymyksi, halusi myös työskennellä tämän kanssa. Moinen oli ennen kuulumatonta.

 

Neiti Aika tapasi kerran Hymyn töiden jälkeen. Hän oli kovin hämmentynyt, sillä kukaan ei ollut koskaan halunnut viettää aikaa hänen kanssaan enempää kuin on heille itselleen välttämätöntä. Nyt kuitenkin tämä kaunis ihminen halusi nähdä hänet uudestaan. Hymy halusi oikeasti keskustella Neiti Ajan kanssa. Hän antoi tämän kertoa, miltä hänestä tuntui.  He keskustelivat koko illan, eikä Hymy unohtanut Neiti Aikaa hetkeksikään. Eikä Hymy vaikuttanut lainkaan ahdistuneelta, ei ollenkaan siltä, miltä ihmiset Neiti Ajan seurassa yleensä.

 

Neiti Aika ja Hymy nauttivat toistensa seurasta niin kovin, että heistä tuli erottamattomat. Neiti Aikaa ei ollut ilman Hymyä, eikä Hymyä enää nähty ilman Neiti Aikaa.

 

 

p.s. Kummallinen on kaunis maailmamme.