Ihminen itkee ilosta, surusta, onnesta, pelosta, helpotuksesta ja monesta muusta. Jos itkee. Itku on herkän ihmisen merkki. Itku on heikkouden merkki. Itku on rohkeuden merkki. Itku voi olla omaa tai yhteistä, itkeä voi omasta tai toisen puolesta.
Jos itken julkisesti, mitä ihmiset minusta ajattelevat? Häpeän itseäni ja omaa kyvyttömyyttäni hillitä tunteitani. Pakenen nurkan taakse, julkiseen vessaan, yritän peittää turvonneet ja punaiset silmäni. En halua muiden huomaavan haavoittuvaisuuttani.
Jos itken yksin, omassa huoneessani suljettujen ovien takana, kaipaan viereen ihmistä, joka jakaisi surun. Kaipaan lohduttajaa, ystävää, joka vakuuttaa, että kaikki on hyvin tai ainakin kääntyy hyväksi. Kastelen tyynyni, kulutan pakettikaupalla paperinenäliinoja ja rutistan nallea rintaani vasten toivoen, että se poistaisi kivun. Kyyneleet kuivattuani pesen naamani kylmällä vedellä ja häpeän itseäni. Pysyttelen piilossa muiden katseilta kunnes pieninkin heikkouden merkki on kadonnut kasvoiltani.
Jos en itke, koen itseni tunteettomaksi ihmiseksi.
Ja aina, kun olen ehtinyt todeta: "En minä osaa itkeä", seuraavassa hetkessä suolaiset pisarat valuvat poskilleni.
Itkeminen helpottaa, vaikka hetkellisesti se saakin olon tuntumaan kamalalta, kun pää on täynnä räkää ja hengitys ei kulje. Itkeminen oman rakkaan sylissä on parasta terapiamuoto murtuneeseen sydämeen, ahdistukseen ja pelkoon. Silloinkin, kun se sama rakas saa ne kyynelvirrat liikkeelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti