Liian aikaisen aamun pelastus on hyvän ystävän blogi. Tämä ja pohdinnat unelmista. Miksi olen niin käytännön ihminen enkä uskalla tavoitella taivaita? Oma koti ja oma perhe, siinä se. Työpaikka. Hyvä on, on minullakin jotain, ei niin arkista. Olisihan se joskus ihana voida nähdä oman nimensä kirjan kannessa tai laulaa niin, että joku oikeasti kuuntelisi. Mutta mutta, harvoin myönnän noita haaveita itsellenikään. Ne ovat kuiskauksia huutojen keskellä. Ehkä vielä joskus...
Mitä Sinä haluat elämältäsi? Työ, koti, perhe toki juu. Mitä muuta? Mikä on se haave, jonka yrität niin kovasti pitää salassa kaikilta, itseltäsikin? Miksi et myönnä itsellesi, että portaiden päässä, sen viimeisen oven takana, ullakolla pölyyntymässä on se kallis arvoisin unelma, joka loppujen lopuksi on juuri eniten sinua?
Olen löytänyt elämääni ihmisiä, joiden kyky katsoa ullakolle on hämmentänyt. Ensin pelästyin ja muutuin entistä epävarmemmaksi. Lopulta pääsin katsomaan asiaa oikealta portaalta. Käänsin katseeni taivaisiin. Haaveeni eivät ole yhtä suuria tai kirkkaita, mutta ne ovat minun ja opettelen luottamaan niihin.
Usko unelmiin. Tavoittele taivaita.
kallisarvoisin yhteen
VastaaPoistaKyllä sä olet tässä välillä osannut unelmoida ja suunnitella isostikin, susta on siihen. Oma koti, perhe ja työ ovat unelmina hyviä, mutta älä muutu kokonaan liian arkiseksi.
Anteeksi...
PoistaJa kiitos. Unelman kipinä elää kyllä vielä, odottaa oikeaa hetkeään.