LXXXII We are young

Ehkä vielä joskus totun laatikkoelämään, siihen, että äänet kaikuvat kaikkialta ja kaikkialle. Olen koko ajan varpaillani ja tarkkana kuin porkkana. Olen tottunut elämään tuttujen äänten keskellä, nämä vieraat eivät oikein tunnu turvallisilta vielä. Enkä oikein tiedä miten suhtautua siihen, että oma ääneni kaikuu muille yhtä hyvin.

* * *

Fun - We are young

We are young. Me olemme nuoria, koko elämä edessä. "Elä oma elämäsi ennen kuin aloitat uuden", kuului erään ehkäisyvalistus julisteen teksti yläasteella ollessani. Siihen hetkeen se sopi, mutta entä nyt? Milloin ihminen on elänyt tarpeeksi antaakseen elämän uudelle ihmiselle? Ja loppuuko oma elämä muka siihen hetkeen, kun saa ensimmäisen lapsen? Näitä alkaa kummasti miettimään, kun moni samanikäinen nuori ihminen yllättäen saa lapsia. Miksi se on yllättävää? Olemmehan kaikki naisia hedelmällisimmillämme, miksei sitä aikaa kannattaisi käyttää hyödyksi. 

En sano kärsiväni ikäkriisistä, mutta kyllähän se on melko jännää tasapainotella aikuisuuden ja nuoruuden rajamailla. Toisaalta olemme kaikki jo niin aikuisia, toisaalta taas tosiaan nuoria ja tietämättömiä. Lastensaamisen lisäksi yhä useammalla on omia hääkuviaan esiteltävänä. Omakin elämäntilanteeni on kehittynyt viime aikoina kovin paljon kypsempään suuntaan. 

Jotkut ystäväni ovat olleet kovin kauhuissaan ja hämmentyneitä lähipiirinsä lapsi-, hää- ja kihlausuutisista. En yhtään ihmettele heitä. Monelle ne tosiaan tuntuvat kovin kaukaiselta. Etenkin lapset ovat pelottava ajatus opiskelujen ollessa pahasti vaiheessa. Kihlat ja avioliitto eivät sinänsä ole ristiriidassa opiskelujen kanssa, mutta ne vaativat ensinnäkin sen yhden, johon todella on valmis sitoutumaan. Mutta onko väärin olla valmis?

Olenko valmis? Onko minulla se oikea? Olisiko jo sen aika?

Sormukset vaihdetaan kun on sen aika.