Ensimmäisen kerran elämässäni jouduin todistamaan paikan päällä ihmisen voimattomuuden kuoleman edessä. Odotin muiden kanssa tietämättömänä ammattilaisten tehdessä kaikkensa yhden hengen pelastamiseksi, mutta mitään ei ollut tehtävissä. Tätä kirjoittaessani kuulen yhä ystävien tuskanhuudot musertavien uutisten saavuttaessa heidän tietoisuutensa. He olivat läheisempiä, minä vasta tutustunut. Menetys kosketti meitä kaikkia. Minun tehtäväni oli pysyä toimintakykyisenä, jotta he saisivat surra.
Ihmisluonto on uskomaton. Illalla, suoraan tapahtumien keskellä tuntui, ettei kukaan meistä pystyisi jatkamaan normaalia toimintaa pitkään aikaan. Olimme perumassa kaiken seuraavilta päiviltä, mutta toisaalta, ihminen tarvitsee tekemistä vaikeissa tilanteissa. Käveltyämme lukuisia tunteja ja vitsailtuamme vain pitääksemme ajatuksemme poissa tapahtuneesta, tilanne alkoi oikeasti helpottaa. Kukaan meistä ei todellakaan vielä aikoihin pääse täysin yli menetyksestä, mutta kykenemme toimimaan.
Lepää rauhassa,
Rakas ystävä
Emme unohda
Ja aina noustessamme lavalle
Ajattelemme sinua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti